maanantai 19. tammikuuta 2015

Ukulele



Tajusin vihdoin, miksi viimeisimmät postaukseni ovat jättäneet niihin muka kirjoittamani rivinvaihdot tekemättä. Olin html-tilassa huomaamattani. Ei haittaa. Nyt homma on kunnossa. Tulin vain jakamaan tämän ukulelevideon.

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Uusia asioita

Nukuin kahden tunnin päiväunet illalla ja nyt en saa unta, vaikka jo monta tuntia sitten piti. Joululoman aikana nuupahtanut kaktustyyppinen kasvini on alkanut kehittää jotakin mystistä kukkaa ja onkin sitten mitä ilmeisemmin erittäin hengissä ja hyvinvoiva. Punaiselta näyttää. Saapi nähdä, mitä sieltä ilmestyy. Nyt on taas se aika vuodesta, kun kaikki voivat heittää sen vitsin, että huhhuh kun pitää taas opetella kirjoittamaan uusi vuosiluku. Höpö höpö. Siihen tottuu nopeammin kuin kehtaisi myöntääkään, ja varmaan aika harva kirjoittaa kertaakaan vuosilukua väärin tammikuussa. Vaihtamisesta puheenollen, itse ajattelin vaihtaa nimeäni. En usko, että uuden opetteleminen tulee olemaan kovin vaikeaa, koska varmasti nimeä ajatellessa aina pulpahtaa mieleen että hitto sehän vaihtui. Mutta tuskinpa siihen uuden nimen suutuntumaan ihan heti tottuu. Johan tässä on parikymmentä vuotta eletty aiemman kanssa, elikkäs koko elämä. No, etunimet sentään säilyvät. Ja uuden sukunimen kylkiäisenä tulee aviopuoliso, niin eiköhän siitä selvitä. Nyt se on vielä avo- ja tuolla se nukkuu ja minäkin voisin mutta kun unta en saa. Olen lähetellyt ihan hulluja sähköposteja näin yön pimeinä tunteina. Tuntuu että ensi vuosi tulee puhaltamaan aika monta asiaa uusiksi. Vaikka onhan sitä myrskyä heräteltykin. Muutaman viimeisen vuoden aikana omat tulevaisuudensuunnitelmat ovat muotoutuneet ja muuttuneet sellaisella ryminällä, että pakko on luottaa siihen, että ensi vuonna rymisee vielä lisää.

maanantai 15. syyskuuta 2014

Enpä oo paljoo kirjoitellu

... eikä siihen oikeastaan ole mitään syytä. Viime vuosi oli täynnä kursseja ja kandia ja kaikenlaisten kokonaisuuksien päätökseen saattamista, jotta tämä vuosi olisi kevyempi ja selkeä ja mahdollistaisi uusia juttuja. Kesänkin kadotin, kun tein töitä ja nyhväsin viimeisiä kurssisuorituksia eteenpäin. Tuossa elo-syyskuun vaihteessa sitten viimeinenkin tiukalla aikataululla kasaan kursittu perusopintokokonaisuus tuli paketoitua. Nyt minulla sitten olisi aikaa. Kandiksi valmistuin kesällä, vieläpä ihan aikataulussa ja muutamallakin ylimääräisellä nopalla. Maisterivaiheen opiskelijan identiteetti tuntuu kaukaiselta, koska olen vaihtamassa pääainetta ja teen uudestani vasta aineopintoja. Ensi vuonna haluaisin tehdä gradun, mutta se on ensi vuotta. Mitä minä nyt tekisin? Pitäisi kai lähteä metsästämään ammatillista identiteettiä ja tulevaisuuden suuntia. Pitäisi luoda itselleen kirjoitusprojekteja, vaikka editoida viimevuotinen nano. Bloggaamisen suhteen olen vähän pellolla ja ojassa. Minulla on kaipuu päästä kirjoittamaan sellaisista elämänvaiheista, jotka ovat vasta tulevaisuudessa. Ehkä tämä hiljaiselo on ollut tyyntä ihan vain siksi, että hurja blogimyrsky saisi alkaa sitten uuden innostuksen viemänä, kun sen aika kypsyy. Punnitse & Säästä tarjoaa tänään, huomenna ja ylihuomenna opiskelijakortilla miinus kymmenen prosenttia. Kävin hakemassa herkkuja ja nyt aion pahistella koko illan. ps. onpas sisällötön ja paska postaus, eikä edes kuvia. kuvitelkaa tähän vaikka joku putin-aiheinen meemi

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

torstai 20. maaliskuuta 2014

Kotipesässä


Juuri nyt on hyvä elää ja asua. Vaikka tulevaisuus näyttää siltä että parin vuoden päässä on jyrkänteen reuna ja sen jälkeen pelkkää tyhjyyttä tarjolla. Vaikka välillä kaikki pelottaa. Vaikka välillä olen niin epävarma että joudun pyytämään toisen ihmisen toteamaan, että olen tallentanut tiedoston tai pakannut avaimet laukkuun.

Piti käyttää tämä iltapäivä kandin kirjoittamiseen, mutta yksi seireeni houkutteli pullalla ja sittenhän menikin ihan plörinäksi.

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Täydellisiä nachoja

Aion nyt jakaa sen viisauden joka minulle on aikojen saatossa kantapään kautta kehittynyt aiheesta nachot. Eli vähän niin kuin... reseptin.

Tarvitset:
- juustonmakuisia nachoja = tortillasipsejä (Xtran ovat erinomaisia, vaikkei uskoisi)
- juustoa (esim. Arkijuusto käy; valitse mikä vain helposti sulava juusto)
- salsaa
- juustodippiä
- crème fraichea
- (guacamolea, mikäli se mielestäsi kuuluu asiaan)

Kaada nachot uunivuokaan. Niin paljon kuin mahtuu.
Raasta juustoa nachokasan päälle. Saa olla sen verran, että nachot suunnilleen peittyvät, mutta ei nyt mitään mahdottomia määriä. Juustoa ei kannata sekoittaa nachojen väliin: vain pinnalla oleva juusto ehtii sulaa ennen nachojen palamista!
Laita vuoka noin 200-asteiseen uuniin. Keskelle tai vähän ylemmäs. Anna olla siellä kunnes juusto on sulanut. Ei niin kauaa, että lastujen reunat mustuvat.
Ota pois uunista ja aseta pöytään. Ruokailu on aloitettava heti, koska juusto jähmettyy nopeasti!

Salsa, juustodippi, crème fraiche ja guacamole pidetään pöydässä mieluiten niin, että jokainen voi lappaa purkeista kekoja omalle lautaselleen. Suoraan purkeista dipatessa voi olla vaikeaa saada samalle lastulle useammanlaista mönjää, lautasella olevista kasoista kaapaisu puolestaan on vaivatonta.

Älä missään nimessä kaada salsaa tai muita mönjiä nachojen päälle vuokaan. Moinen tekee lastuista nopeasti todella veteliä. Eli: dippi märkänä, nachot rapeina -> täydellinen kombo.

Näitä oli eilen, ja jämien ansiosta näitä on tänäänkin. Ah!

perjantai 17. tammikuuta 2014

PPS. Älkää spoilatko myöhempiä kausia kommenteissa

Joulupukki toi minulle Valtaistuinpelin aivan toivelistan mukaisesti. Kirjan luettuani päädyin katsomaan myös Game of Thrones -TV-sarjan ensimmäisen kauden. Miksipä ei. Kovasti sitä on mainostettu seksillä. No eipä juurikaan ollut. Joo, Daeneryksen tissit, that's about it.


Joka tapauksessa intouduin pohtimaan GoT-henkisiä seksiasentoja ja -vinkkejä. Tuskinpa ajatus on kovin originaali. En muuten suosittele näitä kenellekään enkä ota vastuuta.



Lista:

1. Pää seipään nokassa
No suikkari. Mutta helpompi ehdottaa huumorin varjolla.

2. Kuninkaallinen hääyö
Ole kännissä ja huuda eksäsi nimeä.

3. Panttivanki
Hankkiudu raskaaksi. Salaa, tietenkin. Tyyli on vapaa.

4. "Lannister maksaa aina velkansa"
Mikä tahansa seksuaaliseen toimintoon liittyvä diili, jossa nautintoa (tai kipua - kuten haluatte) tuotetaan ensin toiselle ja sitten toiselle osapuolelle.

5. Kuninkaansataman porttola
Ihan sama miten, nautinto on kuitenkin teeskenneltyä. Ainakin toisen osapuolen.

+ Lisämaustetta arkeen ja juhlaan: valitse kumppaniksi oma sisko tai veli. Muukin sukulainen tarvittaessa käy.



PS. Itsearviointi: Ensimmäiset kaksi läppää suht hauskoja. Loput skeidaa. Postaan silti.