sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Viva la vida!

Tämä ja seuraava viikko ovat melkoista pyöritystä. Tällä viikolla vapaapäiväsaldo jäi nollaan ja tuntuu, että ensi viikon koulupäiväsaldo jää likimain nollaan monenlaisen oheisaktiviteetin vuoksi.
Luvassa on muun muassa kuvaukset suureellista ja mahtavaa lehden kansi -debyyttiäni varten.

Hauskaa on kuitenkin riittänyt!
"Sotaleffamaraton" rakkaiden ystävien kanssa. Tuo maraton kuitenkin muuttui yhdeksi sotaelokuvaksi ja Liisaksi ihmemaassa, ihmissuhdeanalysoinniksi ja hauskanpidoksi.

Printtilehden taittoa hyvässä porukassa, joskaan itse en juuri osallistunut taittoon. Syömiseen sitäkin enemmän. Tähän väliin voisin taas ylistää Painovirhettä, mutta jätän sen tekemättä. Memphis on kuitenkin rakkaus, ja jaettu jäätelöannos aina parempi kuin yksin syöty.

Siskojen kanssa oleilua, hevosia paksussa talvikarvassa, joulun ensimmäinen konvehtirasia, fiilispohjaista koulusta karkaamista, tiukkaa läppää äidin kanssa, siskontyttö natustamassa muovilelua, kirpeä pakkasaamu ja nouseva aurinko, väsynyttä naurua ja mielenkiintoisia kuvakollaaseja.

Ihan oikeasti, minä rakastan elämää.



Pidän myös sinusta, maailman söpöin tyttö. Sinä olet hymyillessäsi ihaninta, mitä olen nähnyt pitkään aikaan, sinun nauruasi voisin kuunnella loputtomiin. Jos sinulla on kylmä, minä olen tässä vain ja ainoastaan lämmittääkseni sinua ja kun sinusta tuntuu, ettet onnistu, olen tässä sanoakseni että sinä pystyt siihen.

Ja kun minä huomaan, miten minusta on tullut osa elämääsi, aivan kuten sinusta on tullut osa minun elämääni, en voisi olla onnellisempi.




Suurella sydämellä, Laura

3 kommenttia:

  1. Oiii! :) Hyvä hyvä Donski! Minäkin rakastan elämää ja tätä teidän blogia.

    VastaaPoista
  2. Aivan mahtava blogi, tykästyin teidän ihanan positiivisiin juttuihin todella paljon :) Ihana meininki täällä!

    VastaaPoista
  3. Kiitos paljon Nanna! Ilo on ilomme ja iloisinta on, jos lukijoitakin miellyttää. :)

    VastaaPoista

Kaikenlainen faniposti tänne.