sunnuntai 27. toukokuuta 2012

mustekaloista katalin määränpäät pahat on dexterin

Minä katsoin lapsena lastenohjelmia ja niin katsoivat melkein kaikki muutkin. Voi niitä päälledubbauksia ja diktatuurien propagandaa ja mitä kaikkea kivaa näissä nyt olikaan vanhoina hyvinä aikoina, kun lastenlaulutkaan eivät vielä kertoneet pehmustellusti 'lasten maailmasta' vaan ihan rehellisesti elämän haastavuudesta.

Haluan esittää teille nyt esimerkin surkeasta dubbauksesta: tätä en muista nähneeni lapsuudessa, Luojan kiitos.



 No joo. Mutta muistatteko sellaisen TV-ohjelman kuin Pinky and the Brain?



Minä muistan.

Arvatkaa, mitä yhteistä tällä sarjalla on lukuisiin muihin sarjoihin, joissa päähenkilöitä on kaksi? Se, että näistä kahdesta se lyhyt on aina se fiksu osapuoli, ja se pitkä on lähinnä se niin älyllisellä kuin fyysiselläkin kömpelyydellään yleisöä huvittava turhake. En varmaan ole ainoa, joka tuntee välillä vähän kuumotusta kun pituutta on 173 senttiä ja lapsuudesta asti on ehdollistettu ajattelemaan että lyhyet on niitä fiksuja ja onnistujia ja pitkät vain vie tilaa. Että valloittakaa te vaan maailma, lyhyet ihmiset, kyllä minä voin tehdä kuperkeikan lopputeksteissä ja ehkä nostaa jotain juttuja ylähyllyltä jos on tarpeen ja esittää hölmöjä kommentteja kuten 'nyt en ymmärtänyt'.

//PS. On mulla ny joku nostalgia kun eilen tilasin kaikista vaihtoehdoista jauhelihapitsan  ja nyt katon näitä:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikenlainen faniposti tänne.