perjantai 23. marraskuuta 2012

Sade-päivän iloja

Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri askelkyykky.

Aaärveeooänteeaa on suoritettu.

Ai mikä? No se eepillinen ja mahtikaikenvoipa ARPOJAINEN blogimme kaksivuotuisuuden kunniakkuudeksi.


Runouden tasollahan ei arvontavoittoon luonnollisestikaan voi olla minkään valtakunnan (ei edes prinssinnakin ja puolen valtakunnan) merkitystä. Sen sijaan järjestimme fyysisesti rankan dualistisen ottelun, jonka prosedyyriä kuvaamme seuraavassa kappaleessa.

Alkuerät, eli niin kutsutut alkupalat eli aperitiivit: jalkasotaa. Asetuimme siis, Laura ja minä, itse omin pikku kätösin kangaspuilla paukuttelemani maton päälle selillemme pylly vasten pyllyä pum pum. Suokaamme taiteellinen vapaus. Todellisuudessa asetuimme siten, että polvitaipeemme olivat 90° kulmassa ja jalkapöytämme vastatusten pum pum. Selvitettyämme finaalikierrokselle kaksi osallistujaa heitimme kolikkoa siitä, kumpi edustaisi finaalissa kumpaa finalistia.

Loppuottelu olikin perinteistä spedeilyä. Silmät kiinni NYT, jalasta kiinni NYT! Taustalla soi Shakiran Ready for the Good Times ja kisa kävi kiivaana, kunnes toinen meistä voitti ja toinen hävisi.


Arvonnan eli kilpailun palkinnon siis myönnämme seuraavalle henkilölle:


STORITHIANA!!!

Ilmoitapa sähköpostiosoitteesi kommenttiboksiin, jotta saamme sinuun yhteyden. Vaihtoehtoisesti laita Miialle suoraan postiosoitteesi facebookin kautta.


Seuraava kappale on omistettu kaikille osallistujille - rakkauteemme tottuu!



Sillä samaisella rakkaudella,
Miia und Laura

1 kommentti:

Kaikenlainen faniposti tänne.