maanantai 10. kesäkuuta 2013

The highest five



Ostin uusimman Annan, koska siinä oli kannessa universumin ehkä toisiksi kuumin nainen. Tämä nainen kertoi elämänsä tärkeistä ihmisistä, lähinnä parhaista ystävistään. Suhdetta yhteen äärimmäisen hyvään ystäväänsä hän luonnehti niin läheiseksi, että hän voi olla jopa pyjamahousuissa kun tämä ystävä tulee kylään.

Hymähtelin aika lailla. 

Ihmisillä on parhaita ystäviä - niitä joitakin harvoja, joiden kanssa voi sanoa ja tehdä mitä vaan ja olla miten vaan, ja sitten niitä kaikkia muita.
Olen useinkin taipuvainen ajattelemaan sitä, miten kaikilla muilla paitsi minulla on asiat niin hyvin ja kaikki niin ihanaa. Siitä ajatuksesta on saatu monet mehevät itsesäälisessiot, mutta nyt se oli ihan pakko vain heittää pois.

Tämän paremmin ei asiat varmaankaan voisi olla.
Minulla on Teodor eli parhaita ystäviä x 5. 

Viisi ihmistä, jotka ovat nähneet minut hyvinä ja huonoina hetkinäni. Viisi olkapäätä, viisi kanssaitkijää ja -naurajaa. Viisi viihdyttäjää, kuuntelijaa, keskustelijaa ja neuvonantajaa. Viisi sellaista, jota rakastan niin rajattomasti, etten ikinä saa sitä edes sanottua. 

Ja jos joskus menee oikein huonosti, muistuttakaa minua, että minulla on viisi järjettömän hyvää syytä elää.

Eikä tässä vielä kaikki! Ellei tämä olisi omistettu mun elämäni pentagonille, voisin jatkaa loputtomiin kaikista niistä muista suunnattoman rakkaista ihmisistä. Ei kuulu tapoihini eikä sovi suuhuni, mutta näiden jos joidenkin asioiden äärellä ei voi olla ajattelematta, että voi miten mua onkaan siunattu.


1 kommentti:

Kaikenlainen faniposti tänne.