I told you through the television

Tietokone on elämäni ruutu. Teh Internetistä löytää käytännöllisesti muun muassa seuraavia viihdykkeitä:
- blogit
- foorumit
- Googlen kuvahaku

Nyt olen kuitenkin tehnyt sensorttista syrjähyppyä, että olisi väärin jättää asia mainitsematta.


Olen viime aikoina (joiksi lasketaan viime viikonloppu) suorastaan hämmentävän suurissa määrin ollut yhteydessä sohvaan, vaikka toinen nimeni on "Enkatsotelevisiota".

Mitä liikkuva kuva antoi itsestään tulkita?


Kirjeitä Iwo Jimalta

- Suuri lauma japanilaisia, jotka näyttävät keskenään niin samalta, että opin tunnistamaan ainoastaan kuvassa näkyvän (melko varmasti) sekä sen, jonka uskoisin nähneeni Inceptionissa.
- Perinteinen sotaelokuva-alku: sidonta nykypäivään.
(Aka. Pelastakaa sotamies Ryan -alku.) Tell me about it.
- Eteeristä tyhjyyteen tuijottelua. Saahan se sota toki pohtimaan elämää syvällisesti, ei siinä mitään.
- H i t a u t t a.
- Loppumattomia taisteluita.
- Itsen ja toisten räjäyttelyä.
- Mainoskatko vartin välein. Ei mitään häpyä!?!

Mutta oli se toistaiseksi paras näkemäni sotakuvaus. Ja ehkä ainoa? Vallan koskettava. Elokuvallisesti jopa kovinkin mainio. Vähemmällä univelalla en ehkä olisi nukahtanut lopputaisteluun.


Kun Harry tapasi Sallyn

- Romanttinen komedia, jonka päähenkilöitä ei ensimmäisten viiden minuutin jälkeen tee mieli
a) kuristaa kevyesti
b) heitellä kivillä
c) viedä Lähi-itään, varastaa niiden passit ja nauraa

- Meg Ryanin hiukset !

- Haluan nähdä tämän uudestaan.



Miian suhde elokuviin: lyhyt katsaus

Kuten kaikki tuntemani ihmiset tietävät, en ole kärsivällistä ihmistyyppiä. Näin ollen koen passiivisen elokuvankatsomistilanteen hyvinkin ahdistavana. Vain äärimmäisen harvoin saavutan flow-tilan ja toivon elokuvan jatkuvan ikuisesti (viimeksi näin kävi, kun katsoin Jalin ja Suklaatehtaan ensimmäistä kertaa).
Tarvitsen vähintään kaksi, mielellään kolme rinnakkaista aktiviteettia, yleensä seuraavien joukosta:
- neulominen
- syöminen
- jatkuva juonen ja näyttelijöiden arvostelu, kovaäänisesti
Kaikkein pitkästyttävimpiä ovat toimintaelokuvat, joiden juonesta en yleensä ymmärrä mitään, koska en jaksa keskittyä ymmärtämään. Lisäksi ahdistusta tuottaa, jos henkilöitä on paljon ja heidät on vaikea erottaa toisistaan (käytännössä tämä tarkoittaa koulupukua tai työpaikan pukukoodia, mitä tahansa tahallista tai tahatonta uniformua).
Elokuvan on mielellään oltava lyhyehkö.
Jaksan katsoa kaksi kertaa vain elokuvat, joista pidän. Osaan tehdä eron oikeasti hyvien ja oman pitämiseni ansainneiden elokuvien välille. Kirjeitä Iwo Jimalta oletettavasti oli oikeasti hyvä, samoin moni muu hienosti lavastettu eeppistely. Valitettavasti en silti jaksa katsoa niitä kahdesti.
Omistan viimeisimpien laskelmieni mukaan neljä (4) dvd-levyä.

Huutakoon HEPPI, joka on valmis kivittämään minut näiden surkeiden luonteenpiirteideni vuoksi.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.