Surkeiden sattumusten sarja

Olá, meus amigos!

Kaikkea hupsua sitä sattuukin.

Värjäsin tukkaa punaiseksi. Ja kaikki muutkin ruumiinosat vahingossa, ihan kuin takaraivolla olisi ollut joku verityö käynnissä. Tahdoin ketsupin väriä mutta eihän sitä myydä. Tuli hailakka ernunpunainen. Menin ja ostin paniikkipäissäni ruskean värin. Mutta sitten aloin tykätä siitä punaisesta, ja nyt se ruskea on käyttämätön. Harkitsin jo koko tukan leikkaamista pois, mutta ei pakkasilla kannata. Rationaalisuus se vaan ylettää lonkeronsa kaikkialle.

Urani harrastelijavalokuvaajana on alkanut surkuhupaisasti. Kahden rullan jälkeen olen oppinut seuraavaa:
1. älä altista filmiä valolle, i.e. rullaa se ennen kuin revit ulos kamerasta
2. käytä salamaa sisätiloissa

Joo, on mulla kolme hämärää kuvaa. Ihana albumi. Mutta pieni perhe, pieni perhealbumi ja miten se meni. Minuahan on vain yksi.

Tämän kangasmerkin sain postitse.

Ja jos ikinä menette Finnkinoon katsomaan elokuvia (minulla on hurjasti lippuja, olen osallistunut lippupalkalla mm. tutkimukseen jossa piti ohjailla joystickeillä fiktiivistä satamalastauslaitetta), niin älkää laittako niihin popcorneihinne sitä Barbeque-maustetta. Toistan: älkää. Nacho Cheddar on ihanaa, White Cheddar ja Butter ovat hyviä, ja ne popcornit ovat hyviä myös sellaisinaan, mutta Barbeque on niin pahaa, että jäi osa syömättä. Ja ne jotka minut tuntevat tietävät että se ei ole mikään pikkujuttu se.

Onneksi sitä Nacho Cheddaria on kotona iso purkki (kiitos Jenna!) joten voin syödä popcornia vaikka kolmena peräkkäisenä päivänä jos huvittaa.
Lapset, kannattaa kasvaa aikuiseksi vaikka vain tämän hulvattoman vapauden vuoksi.

Askartelin hienon postikortin tuunaamalla postilaatikosta tipahtanutta mainoskorttia:

Sori, Tapsa, jos nyt saat puheluita. Mutta syytä vain itseäsi.

Olen käyttänyt aivan liikaa aikaa tenttiin opiskeluun, huonoilla luennoilla istumiseen (mikseivät kaikki luennoitsijat voi olla yhtä ihanan päteviä ja innostavia kuin yksi syksyinen?) ja kaikenpuoliseen kyyhöttämiseen, joten hartiani ovat enemmän jumissa kuin ikinä. Eikä ole ketään niitä hieromaan.

Antropologian pääsykoekirja on vaihtunut. En minä uudelleen hakemista harkinnutkaan, mutta nytpä on ainakin äärimmäisen varmaa ettei mikään mielenhäiriö saa edes kokeilemaan. Että se oli siinä sitten. Sain positiivista palautetta sihteerin toimessa lähettämästäni tiedotteesta ja tulin siihen tulokseen, että ehkä minusta vielä tiedottaja leivotaan. Ja kirjailija.

Olen myös piirtänyt(!) omakuvan(!) ja lähettänyt sen postitse Ruotsiin:


Ja mitä vielä - koin suuren epäonnistumisen ja ennen kaikkea myönsin sen. Olen näin ollen luopunut eräästä henkilökohtaisesta politiikastani/periaatteestani ja siirtynyt lähes kokoaikaisiin hallusinaatioihin. Aiheesta lisää myöhemmin. Ehkä seuraavassa postauksessa. Siitä tulee pitkä ja tylsä.

Pelkään jo vähän tuota kevätaurinkoa, koska tiedän että se vie minulta keskittymiskyvyn. Onhan hyppelehtiminen ja hymyily mukavaa, mutta myös velvollisuuksien suorittaminen olisi mukavaa. Kesätöitäkin olisi pakko alkaa hakea viimeistään ensi viikolla.

Kirjoitin runonkin. Taidan olla menossa ihan vinksalleen.