torstai 18. lokakuuta 2012

Inhon ja imhon häilyvä raja

Yrittäjyyden kurssin dioissa esitetään (joskin lähinnä epärealistisena esimerkkinä) tuollainen "legendary roadmap to success". Se alkaa nerokkaasta yrittäjästä ja päätyy eläköitymiseen Bahamalle.

Jos todellinen tavoite on vain päästä sinne Bahamalle, niin eikö löytyisi helpompiakin keinoja? Miten olisi, että... lähtisi? Lisäetuna se, ettei tarvitsisi olla vanha ja raihnainen.

No, minun tavoitteenani ei ole Bahamalle eläköityminen eikä yrittäjyys.

Sen sijaan olen viime aikoina miettinyt muun muassa seuraavaa: kun kerran kuppikakut ovat trendikäs ilmiö, niin eikö lusikkaleipätyyliin voitaisi valmistaa kuukuppikakkuja?

Juu ei.



NaNoWriMo lähestyy. Päätin myös kasvattaa kynsiäni yhtä larppia varten (ja olen hahmostani aivan innoissani).

Olen lukenut viime aikoina Margaret Atwoodia ja ostin Lidlistä broilerin koipireisiä. Sitten olen neulonut villasukkia ja yrittänyt kuumeisesti pohtia, millä nimimerkillä rekisteröityisin Twitteriin (haluamani on varattu enkä ole oikein toipunut siitä).

Enkä ole oikein vieläkään toipunut siitäkään, kun lounasta sovittaessa ystävän tekstiviesti oli seuraava:
"If inconvenient, come anyway. -SH"

mikä kausittainen obsessio missä muka ai kenellä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikenlainen faniposti tänne.