keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Cure the Bieber fever, Dr. Bieber

Kaksi päivää.
Kaksi päivää.




Ylihuomenna elämällämme on jälleen tarkoitus. Parhaat paikat ensi-illassa! Gotta luv it.
Ja lienee asiallista mainita, että olimme todellakin Jennan kanssa kahdeltatoista tiistaina mediateekissä, ihan vain ollaksemme ensimmäisenä apajilla. 



Joitakin kuukausia sitten saimme kuulla ilosanoman Justinin tulemisesta. Me blogin pitäjät tulimme välittömästi siihen tulokseen, että nämä pari tuntia taivasta maan päällä on koettava. Spontaani ensierek.. korjaan, reaktio, oli jotakuinkin tätä luokkaa.

Pointti on nyt siis tuo toinen käsi. Krhm.



Ystäviemme reaktiot olivat jokseenkin toisensorttisia.



Ehdotettuamme asiaa toistamiseen tajusivat he ressukat meidän olevan vakavissamme mitä Justiniin tulee.



Nohh, kaikkeen tottuu. Nyt meillä on kuusi lippua ja olo on vähintään yhtä chill'n onnellinen kuin allaolevalla ihanuudella.



Rakkaat lukijat. Haluaisitteko elokuva-arvostelun?

4 kommenttia:

  1. Mulla ei ole muuta sanottavaa kuin: -.-

    VastaaPoista
  2. Mä taas sanon ♥! ja todellakin me kaikki haluamme kuulla miltä tuntui kolmiulotteinen bieber käden ulottuvilla..

    VastaaPoista
  3. Hobbiti rakas, kyllä se siitä iloksi muuttuu ;)

    3D-Bieber is my lover.

    Aaaaaaa kimppa-Päivi on aina yhtä hauska.

    VastaaPoista
  4. Riina, that's what you'll get. :---)

    VastaaPoista

Kaikenlainen faniposti tänne.