Hola hola!
Olen ottanut epämääräisiä valokuvia, jotka kuvastavat uutta elämääni kuuluisassa Jyväskylässä.
Kuvat ovat kuitenkin kamerassa, joka on Jyväskylässä, jossa minulla ei ole toistaiseksi omaa nettiä, ja minä olen nyt viikonloppua viettämässä kotikotona, jossa on netti, mutta ei kameraa, joka on Jyväskylässä.
Oho.
Maanantaista alkaen opiskelen portugalin alkeita.
On minulla muitakin kursseja; pääainettani yhteisöviestintää nyt tietenkin, ja sitten ranskaa - viikonloppu aikaa kerrata lukion oppimäärä!! - ja kenties syksyn aikana jopa bisnesjuttuja.
Opiskelijaelämäni ei ole erityisen villiä. Eräissäkin bileissä tajusin, että illan kohokohta oli, kun soitettu biisi sai minut muistamaan seuraavan hulvattoman kuvan:
Ja jos baari-illassa parasta on muisto nettimemestä, se on ehkä vahvahqo vinkki siihen suuntaan, että baari-illat eivät ole sitä mitä elämältä haluan.
Toisenlaisia harrastuksia puolestaan löytyy. Ensi viikonlopuksi pitäisi kaivaa joltakin kirppikseltä keskiaikaisen orjan vaatetus. Mitähän hittoa niilläkin on ollut päällään (paitsi sotilaita).
Ylläoleva kuvahan ei todellakaan kerro mitään olennaista liveroolipeleistä.
Lopuksi piristän teitä linkittämällä pari sarjakuvaa, jotka olen säilyttänyt kotikoneella kirjanmerkeissä ja jotka haluan kyetä helposti löytämään myös tulevaisuudessa, kun kotikodin kone on maantieteellisesti kaukana. Jos hyvin käy, saatatte myös pitää niistä.