Maailman hauskin mies ja muita tarinoita

Hylkäsin lukion (anteeksi, rakas) eilispäiväksi ja suuntasimme Painovirheen kanssa yhdistetylle virkistys- ja koulutusreissulle Helsinkiin. Retki oli hulvaton ja oiva vahvistaja sille uskomukselleni, että Painovirhe on yksi parhaista asioista mitä minulle on tapahtunut vuonna kaksituhatta ja kymmenen.

Helsinki oli ruma.

Kävimme yhdessä tsekkaamassa Uutisvuodon kuvaukset ja let me tell ya, Stan Saanila on luultavastikin hauskin mies mitä maa päällään kantaa. Se läppä on täysin ruokotonta! Lahden eläkkeensaajat eivät nauraneet. Minä puolestani en saanut henkeä.

 Stan

 Hagrid

Sen sijaan esimerkiksi paikalla ollut Sami Hedberg, joka on stand up-koomikko, oli hyvin kuiva. Onkohan muutkin työkseen läpyskää heittävät sitten vapaa-ajalla tms yhtä kuivia? Lienee empiirisen tutkimuksen paikka.

Toinen tarina olkoot vahvaa avautumista liittyen radioon.

Okei, tunnettu fakta on se, että kaupallinen radio on paskaa. Ai miten niin? Mietipä sitä.

Nyt olen pettymässä myös YleX:ään, mihin muinoin niin hartaasti uskoin.

Mikä on se painava ja pätevä syy siihen, ettei enää kuulija saa ammattitaidolla tuotettua radio-ohjelmaa?

Minua kun ei oikeastaan kiinnosta hiiren vertaa se, mitä asiaa on Erno-Pekalla joka haluaa ottaa kantaa kysymykseen 'Ollako vai eikö olla'. 

Ja jos radioaikaa on pakko täyttää tällaisella, voisivat juontajat olla edes hauskoja. Matti ja Ile täyspäiväsesti radioon! Jenni ja Aino kelpaavat myös. 

Tähän ympättäköön vielä se, että mikäli on pakkomielle saada kertoa itsestään, se on tehtävä hyvin. Edellämainitut kykenevät siihen. Moni muu ei.

Rakkaat radiojuontajat. Teidät on koulutettu ammattiinne. Miksi se ei oikein näy?