lauantai 19. helmikuuta 2011
Dirty dancing
Minulla on nyt nolla aamua. Ylläolevassa kuvassa EI ole penkkariasuni.
Vapauteen kantamisesta huolimatta menin vielä perjantaina katsomaan, kun puolet pikkuhinaajista tanssi wanhoja, yksi juonsi ja yksi oli muuten vain kaunis.
Eilen olin niin väsynyt, että nukahdin puolen tunnin jälkeen, kun yritin katsoa kaukokatsaimesta elokuvaa, jonka olen jo pidempään halunnut nähdä. No, täytynee hankkia se jostakin muualta käsiini.
Olen juurikin niin ovela, joskaan en telenovela, että tämän kirjoituksen otsikko viittaakin tuohon elokuvaan, eikä esimerkiksi wanhoihin (vaikka muodostuukin hieno otsikollinen jatkumo Lauran edellisen kirjoituksen kanssa) tai keskiviikon ja torstain Fantan voimalla kuljettuun paikallisräkälän lattialla yksin Adam Lambertin tahtiin ja jossain vaiheessa jopa humalalla estonsa poistaneiden abitovereiden seurassa däänssäilyyn. Miksi minulta kysyttiin aamulla, onko hyvä olo? Ainoa, mikä jäi harmittamaan, on että tuolla paikallisessa ei ole tanssitankoa. Mutta ehkä se kaikkien kannalta on vain hyvä asia.
PS. Meidän isän Massey Ferguson -pipo on maailman ihanin ja haluan sen itselleni. Koska tätä lukevat kuitenkin lähinnä minut tuntevat ihmiset, voin saman tien antaa teille kuumaa kuvamateriaalia aiheesta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
MUTTA
VastaaPoistamissä on kuva sinusta siinä haalarissa joka oli myös erittäin kuuma !
(adjektiiviin ei sisälly sarkasmia)
Siitä ei taida olla kuvaa :(
VastaaPoistaPS. Muistutanko mielestäsi tuossa kuvassa jotakuta fiktiivistä henkilöä?
Joo, Shanea vähäsen.
VastaaPoistaHahahah ihana kuva :-------D
VastaaPoistaVoi v*ttu.
VastaaPoistaHobbiti, mikä kuva?