Liha tottelee kuria

Maanantaiaamuna herätyskello soi kahdeksalta. Kaurapuuroa ja teetä, kurssitehtäväblogikommentointia, sitten kymmeneksi yliopiston kirjaston kautta luennolle, oli haettava tenttikirja. Luennolta ravitsevalle lounaalle yliopistoruokalaan, ajattelin että tarvitsisin energiaa iltapäivään. Kävelin kotiin, tartuin kirjaan - The Social Media Reader, mielenkiintoinen tenttikirja verrattuna siihen mitä ne yleensä ovat - keitin taas teetä. Yksi vartin mittainen tietokonetauko, yksi kulmiennyppimistauko, yksi keskeytys lukemiseen kun puhelinmyyjä soitti (ja sitä oli jäätävä kuuntelemaan koska sillä pojalla oli ihana murre, kelatkaa nyt että puhelinmyyjä ei soita jostain Helsingistä vaan Oulusta, jos luet tätä "Samuli" niin soita mulle uudestaan, vaikka en vieläkään tilaa sitä lehteä niin se 42 sekuntin puhelu oli virkistävä). Kirja sopivaan väliin, puoleenväliin, lukujen väliin, kuudelta. Lukutahti noin kaksikymmentä sivua tunnissa, hidas siis, siksi on varattava aikaa. Kauppaan; leipää, jogurttia, makaroonia. Turhanpäiväistä koneen ääressä istumista, uunileipiä, yksi jakso Sherlockia. Kohta kenties hieman Anna Kareninaa ja sitten nukkumaan.

Kerroin päivästäni parhausystävälle. "Miten sä kykenet tohon." Jos en olisi minä, varmaan inhoaisin minua.

Kuusi kommenttia joulufluffyiseen ficciin jonka eilen julkaisin, miten tämä on mahdollista.

Ilmoittauduin NaNoWriMoon. Ensimmäistä kertaa (miksi vasta nyt?). Vaihtoehdot tappelevat päässäni. Luulen että valitsen vähiten haasteellisen. Tätä projektia en kestä hävitä.