torstai 23. kesäkuuta 2011

Matkalla naisiin. Musiikillisesti.

Hyvää Jussia, rakkaat lukijat. Tänään on myös ruotsalaisittain Adolfin päivä (heil), ja viikonloppuna nimipäiviään viettävät niin Uuno kuin Jormakin.

Tässä miehisten nimien viidakossa on virkistävää huomata, että juhannusmusiikiksi voidaan valita ainoastaan ja vain kappaleita, joiden nimi on naisen nimi.
Sattumalta tällaiset kappaleet ovat poikkeuksetta kultaa. Tällä kertaa jätämme huomiotta suomipopin ikivihreät: Doris, Peggy, Kyllikki, Sanni...

Lähdemme musiikilliselle tutkimusmatkalle rapakon taakse. Hätäpoistumistiet sijaitsevat matkustamohenkilökunnan osoittamissa suunnissa. Pelastusliivit löytyvät matkustamohenkilökunnan paitojen alta. Happinaamareita ei ole, joten hengittäkää musiikkia.


Korvanne tuskin menevät lukkoon nousun aikana, mutta voitte silti pureskella purukumia tai nieleskellä.
Turvallista matkaa, toivottavasti viihdytte kanssamme. Lennon puolivälissä tarjoilemme pähkinöitä ja virvokkeita.


Matkaan lähde.



Simon & Garfunkel: Cecilia (Otan vapauden omistaa tämän Gertrudelle.)



Goo Goo Dolls: Iris (And all I can taste is this moment )



The Beatles: Michelle (Suloinen rastamies esitti tämän American Idolissa pari vuotta sitten.)



Michael Jackson: Billie Jean (En osaa moonwalkia.)



Dolly Parton: Jolene (Tämä soi Whip It -elokuvassa. Bodeen, Bodeen...)



Mikä uppoaa parhaiten?
Älkääkä nyt vastatko, että Naispaholaista kaivattaisiin listalle koska Aki Sirkesalo uppoaa niin hyvin.
Vaikka onhan kyseinen huomio kaikissa muodoissaan melko hupaisa osoitus mustan huumorin toimintavoimasta parhaimmillaan.

7 kommenttia:

  1. Kyllä Beatles näistä parhaiten uppoaa, aina ♥

    VastaaPoista
  2. Nanna, ei ollenkaan huono valinta! :) Minulla menee vähän kausittain ja tällä hetkellä tuo S&G kuluu aika tehokkaasti. Tosin The Boxer on biisinä vielä enemmän parhautta kuin Cecilia. Mutta ei sopinut teemaan. Surku.

    VastaaPoista
  3. Ettei vain rastapää olisi ollut Jason Castro? Soli söppänä.

    PS. Milloin julkistatte arvonnan voittajat? >:(

    VastaaPoista
  4. Simon & Garfunkelin Cecilia on kyllä loisto.

    Aki Sirkesalon Naispaholainen on aivan hirveä biisi...... Ultra Bran samanniminen kipale sen olla pitää!

    VastaaPoista
  5. Anonyymi, mitä todennäköisimmin olipa hyvinkin, ja todella söppänä :) PS. Voittajia oli vain yksi, muistaakseni käskin Lauran julkistaa ja hän unohti, voinen siis sanoa että arpaonni osui osallistujalle nimeltä Jenna ja hän on tiettävästi vastaanottanut palkintonsa hyvinkin otettuna.

    Hobbiti: Simon ja Garfunkel ovat loistavia. Ultra Brakin on jättebra. A big bra. Great tit. Talitiainen.

    VastaaPoista
  6. Enjaksakirjautuabloggeriinjenna4. heinäkuuta 2011 klo 23.19

    GOOGOODOLLS on parasta. Ja kyllä olin erittäin otettu tästä voitosta! :---) nimim. en ikinä voita mitään mistään.

    VastaaPoista
  7. En kai linkittäisi huonoja biisejä.

    Olet voittanut elämän arpajaisissa useita ihania ystäviä. Tarkoitan itseäni.

    VastaaPoista

Kaikenlainen faniposti tänne.