tiistai 15. toukokuuta 2012

Hihamerkeistä

Tässä kevään mittaan ovat eräätkin bloggaajat herättäneet kohua kautta maan päräyttelemällä eetteriin ironisia ehdotuksia ihmisten lajittelemisesta hihamerkeillä.

Eiköhän nyt kuitenkin lanseerata ne hihamerkit, jotka helpottaisivat laajalti sinkkujen elämää:
vaadin hihamerkkejä tissi- ja persemiesten erottamiseen.

Taustatarina: keskustelimme aiheesta tissimiehet ja persemiehet ja minulle selvisi, ettei jaottelu ole urbaanilegendaa (myönnän olettaneeni että suurin osa miehistä ei identifioidu selkeästi kumpaankaan kategoriaan, mutta sain kuulla olevani niin väärässä).

Eikö olisi käytännöllistä ja helppoa, kun voisi valmiiksi tsekata miehen käsivarresta, että kumpi merkki siinä nököttää, niin tietää sitten, notta kannattaako sitä lähestyä vai ei. Hyötyminen tästä tietenkin edellyttäisi, että itse tietäisi, kumpi on oma parempi puoli. Myönnän, etten itse tiedä. Mutta kai sen selville saisi kun järjestäisi jotain galluppia.


No joo. Disclaimer: en yllytä perseillä iskemiseen, tissien arvottamiseen, ulkonäköpaineisiin enkä etenkään yhden illan juttuihin. Kunhan tässä piti päästä vähän perseilemään ja olemaan epäkorrekti. Se minulle sallittakoon, kun Glee loppui kesken ja HIMYM jäi jännittävästi kesätauolle.

2 kommenttia:

  1. Kiinnostava huomio. Jos kerran on jo persemies, saisko mahdollisesti tilanteen vaihtuessa siirtyä tissimiesten porukkaan, tai pitää molempia hihamerkkejä? Entä jos onkin jalkamies, tai vielä omituisempaa, silmätmies tai aivotmies?
    Mahamies?
    Kokonaisuusmies?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naisena on kovin vaikea arvioida, kuinka stabiilista tilasta on kyse - voiko mieltymys noin vain vaihtua, jos se on ollut selkeä?
      Olen empiirisesti havainnut, että näistä kahdesta jo osaavat miehet ilmoittaa valintansa parissa sekunnissa yhtään epäröimättä. Toki viimeksi kävi niin, että yksi lisäsi huomion 'saako tähän sanoa että silmämies kuitenkin'. Se oli aika suloista mutta lähtisin silti hihamerkeissä kehittämään vain tämän dualistisen jaon, ettei mene liian vaikeaksi. Tai ehkä jotain lisämerkkejä sitten?
      :D

      Poista

Kaikenlainen faniposti tänne.