tiistai 1. tammikuuta 2013

Se kaivattu 2012-teksti

Koska en muista elämästäni yleensä juuri mitään, kerron kuluneesta vuodesta stalkkaamalla omia blogejani. Eli suppea katsaus, olkaa hyvät:


Tammikuu

Värjäsin hiukseni punaisiksi ja olin kauhuissani kun sävy ei mätsännyt nännieni väriin. Tein suuria päätöksiä haaveilupolitiikan suhteen. Askartelin hyvän maun rajalla horjahtelevia postikortteja. Täytin 20 vuotta.

Helmikuu

Lintsasin koulusta ensimmäisen kerran elämässäni. Perustin toisen blogin.

Maaliskuu

Ostin lipun Nickelbackin konserttiin. Vajosin The Hunger Games -kauteen. Perustin kolmannen blogin.

Huhtikuu

Matkustin Milanoon. Pakotin Minnan ostamaan pahaa banaanilimsaa. Kirjoitin runon joka päivä.

Toukokuu

Puola tapahtui: hiekkainen nuttura, liikaa kebabia josta johtuen huutohikkaa kaduilla, melkein kuin olisi oikea ihminen muiden joukossa. Kesäloma alkoi. Työt alkoivat. Katsoin Gleetä.

Kesäkuu

Rullaluistelin töihin. Luin paljon kirjoja. Olin yleisen onnellinen elämästä.

Heinäkuu

Leivoin pahanmakuisia asioita. Iloitsin, kun ystäväni saivat mukavaa postia yliopistolta. Luin lisää kirjoja.

Elokuu

Työt loppuivat. Olin iloinen ja surullinen. Matkustin Uppsalaan. Katsoin The Big Bang Theorya. Tapasin Hemulin.

Syyskuu

Kävin kaksi kertaa Helsingissä. Toisella kerralla koin valaistuksia. Toisella kerralla näin Nickelbackin. Kumpikin oli upeaa. Aloitin jälleen opiskelun ja olin siitä välillä jopa innoissani. Leikkasin tukastani 20 cm, tai ehkä se oli elokuun lopussa, en muista enää.

Lokakuu

Olin sekaisin Sherlockista. Elin välillä kurinalaista elämää. Uin jääkylmässä järvessä ja olin muutenkin onnellinen yhden orkesteriviikonlopun ajan.

Marraskuu

NANOWRIMO. Kävin larppaamassa. Lisäksi olin yleisesti hämmentynyt.

Joulukuu

Kuuntelin jouluradiota. Sain derby-joukkueelta vuoden parhaan hittaajan kunniakirjan. Olin entistäkin hämmentyneempi.


Ja mitä tein, kun vuosi vaihtui? Kirjoitin tätä postausta.


Entäs ensi vuonna?

Siitä on tuleva jotakin hienompaa. Tajusin, että olen ollut vuonna 2012 onnellisempi kuin kenties koskaan aiemmassa elämässäni, mutta että vuoden loppua kohden tämä onnellisuus on ollut vähenemään päin. Toivottavasti tammikuussa osaan tehdä asiaan muutoksen. Toivottavasti osaan järjestää asiani Walesin suhteen niin, että olen onnellinen, ja toivottavasti saan kesällä elää huolettomuuden hetkiä ja toivottavasti muistan lukea kirjoja ja myöskin kirjoittaa niitä. Tervetuloa, vuosi 2013: nyt on hyvä aika aloittaa alusta. (Kui kliseistä, mutta silti.)

En tee uudenvuodenlupauksia, mutta voisin asettaa tavoitteita:
älä pelkää
sano kyllä
jätä muillekin dippiä


Toivotan kaikille Milkshakespearen lukijoille tankeroespanjalaisittain hyvää uutta anusta ja ennen kaikkea vähemmän ahdistunutta sellaista!

Ps. Lisää uusivuosipohdintaa näemmä kolibripuolella.

4 kommenttia:

  1. Olen vähän ihmetellytkin kun jotkut muistavat 'kulunut vuosi' -postauksistaan päätellen mm. kaikki pienet yksityiskohdat ja päivämäärät, kun itse en tosiaankaan osaa sanoa, missä kuussa värjäsin hiukset tai mursin jalkani.
    Kirjoittavatko he joka päivä yksityiskohtaista päiväkirjaa ja lunttaavat sieltä sitten, miten vuosi on mennyt? Ehkä. Mutta sinun vuosikatsauksesi kaikessa koruttomuudessaan on kiva ja hymyilyttävä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tosiaan selasin läpi kaikki kolme blogiani ja poimin olennaisuudet. En muistaisi hiusten värjäyksestä varmaan edes vuotta, jos en olisi kirjoittanut siitä tänne. Ehkä pitää kirjoittaa tarkempia blogipäivityksiä tänä vuonna, niin seuraava katsaus on sitten rönsyilevämpi! Mutta kiva kun tykkäsit tästä tällaisena. Harkitsin jopa tapahtumien karsimista yhteen per kuukausi. Olisi ollut mysteerisempi :D

      Poista
  2. Banaanilimsa on se asia, jonka haluaisin tästä vuodesta unohtaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en, se on hyvä muisto! Sitä paitsi jos unohtaisin niin tekisin saman virheen uudestaan.

      Poista

Kaikenlainen faniposti tänne.