Surkeiden sattumusten sarja

Olá, meus amigos!

Kaikkea hupsua sitä sattuukin.

Värjäsin tukkaa punaiseksi. Ja kaikki muutkin ruumiinosat vahingossa, ihan kuin takaraivolla olisi ollut joku verityö käynnissä. Tahdoin ketsupin väriä mutta eihän sitä myydä. Tuli hailakka ernunpunainen. Menin ja ostin paniikkipäissäni ruskean värin. Mutta sitten aloin tykätä siitä punaisesta, ja nyt se ruskea on käyttämätön. Harkitsin jo koko tukan leikkaamista pois, mutta ei pakkasilla kannata. Rationaalisuus se vaan ylettää lonkeronsa kaikkialle.

Urani harrastelijavalokuvaajana on alkanut surkuhupaisasti. Kahden rullan jälkeen olen oppinut seuraavaa:
1. älä altista filmiä valolle, i.e. rullaa se ennen kuin revit ulos kamerasta
2. käytä salamaa sisätiloissa

Joo, on mulla kolme hämärää kuvaa. Ihana albumi. Mutta pieni perhe, pieni perhealbumi ja miten se meni. Minuahan on vain yksi.

Tämän kangasmerkin sain postitse.

Ja jos ikinä menette Finnkinoon katsomaan elokuvia (minulla on hurjasti lippuja, olen osallistunut lippupalkalla mm. tutkimukseen jossa piti ohjailla joystickeillä fiktiivistä satamalastauslaitetta), niin älkää laittako niihin popcorneihinne sitä Barbeque-maustetta. Toistan: älkää. Nacho Cheddar on ihanaa, White Cheddar ja Butter ovat hyviä, ja ne popcornit ovat hyviä myös sellaisinaan, mutta Barbeque on niin pahaa, että jäi osa syömättä. Ja ne jotka minut tuntevat tietävät että se ei ole mikään pikkujuttu se.

Onneksi sitä Nacho Cheddaria on kotona iso purkki (kiitos Jenna!) joten voin syödä popcornia vaikka kolmena peräkkäisenä päivänä jos huvittaa.
Lapset, kannattaa kasvaa aikuiseksi vaikka vain tämän hulvattoman vapauden vuoksi.

Askartelin hienon postikortin tuunaamalla postilaatikosta tipahtanutta mainoskorttia:

Sori, Tapsa, jos nyt saat puheluita. Mutta syytä vain itseäsi.

Olen käyttänyt aivan liikaa aikaa tenttiin opiskeluun, huonoilla luennoilla istumiseen (mikseivät kaikki luennoitsijat voi olla yhtä ihanan päteviä ja innostavia kuin yksi syksyinen?) ja kaikenpuoliseen kyyhöttämiseen, joten hartiani ovat enemmän jumissa kuin ikinä. Eikä ole ketään niitä hieromaan.

Antropologian pääsykoekirja on vaihtunut. En minä uudelleen hakemista harkinnutkaan, mutta nytpä on ainakin äärimmäisen varmaa ettei mikään mielenhäiriö saa edes kokeilemaan. Että se oli siinä sitten. Sain positiivista palautetta sihteerin toimessa lähettämästäni tiedotteesta ja tulin siihen tulokseen, että ehkä minusta vielä tiedottaja leivotaan. Ja kirjailija.

Olen myös piirtänyt(!) omakuvan(!) ja lähettänyt sen postitse Ruotsiin:


Ja mitä vielä - koin suuren epäonnistumisen ja ennen kaikkea myönsin sen. Olen näin ollen luopunut eräästä henkilökohtaisesta politiikastani/periaatteestani ja siirtynyt lähes kokoaikaisiin hallusinaatioihin. Aiheesta lisää myöhemmin. Ehkä seuraavassa postauksessa. Siitä tulee pitkä ja tylsä.

Pelkään jo vähän tuota kevätaurinkoa, koska tiedän että se vie minulta keskittymiskyvyn. Onhan hyppelehtiminen ja hymyily mukavaa, mutta myös velvollisuuksien suorittaminen olisi mukavaa. Kesätöitäkin olisi pakko alkaa hakea viimeistään ensi viikolla.

Kirjoitin runonkin. Taidan olla menossa ihan vinksalleen.

Life in plastic, it's fantastic

Lapsuus.

Barbie-leikit.

Jos olet niin kuin minä ja siskoni, sinullakin oli tasan yksi Ken niiden parinkymmenen Barbien ja Teresan lisäksi. (No, oli meillä vanha ja risa miesbarbie nimeltä Risto-Pekka, mutta eihän siitä mitään vastusta sukeltaja-Kenille ollut.)


Ken-parka joutui eri leikeissä menemään naimisiin jokaisen eri barbien kanssa ja jopa näyttelemään joskus useita rooleja. Leikkien maailmat jäivät pintapuolisiksi, koska niitä ei saanut sovitettua yhteen. Kuulostaako tutulta?

Yksikeninen todellisuus on kuitenkin itse asiassa toimiva pohja useille erilaisille pitkäaikaisemmillekin leikkiasetelmille, joista tässä aion esitellä neljä.

1. Big Love

Tee nukeistasi mormoneja, niin Kenin polygamia muuttuu rasitteesta aivan tavallisen perheenisän elämäksi. Mitä enemmän vaimoja, sen parempi. Ihmissuhdeleikkinä tämä jättää kivasti tilaa mielikuvitukselle.

2. Nunnaluostari

Anna Kenille lomaa. Nunnailukin voi johtaa kiehtovaan leikkikokemukseen. Pääset ompelemaan mustia kaapuja ja suunnittelemaan luostarin päiväohjelmaa, puhumattakaan ystävyyssuhteiden kiemuroista ja uusi nunna saapuu luostariin -henkisistä leikeistä. Tämä on myös vanhempiystävällinen leikki, koska nunnilla ei ole sukupuolisuhteita.

3. Casanova

Muuten sama kuin Big Love, mutta barbiet eivät tiedä toisistaan tai ainakaan hyväksy toisiaan, ja rakkaus/perhe-elämä on korvattu seksillä. Kenties tavanomaisin leikkimisen muoto näistä neljästä. Ja kyllähän me kaikki tiedämme, että lapset haluavat riisua ne barbiensa. Pidemmälle viety versio olisikin sitten bordelli.

4. L-koodi

Naisista koostuva yhteisö - sama kuin Nunnaluostari, paitsi että barbiet eivät asu luostarissa vaan vapaavalintaisessa aurinkoisessa jenkkikaupungissa eivätkä pidättäydy sukupuoli- ja parisuhteista vaan harrastavat niitä keskenään. Kenin voi halutessaan tuoda mukaan jonakin samantapaisena hahmona kuin kakkoskauden kuuma Mark.


Millaisia juonikuvioita teidän Barbienne ja Keninne joutuivat kokemaan?

Evakko

Kaksi siskoa samassa huoneessa koko loman ajan?
Söpöinä pesukarhuina kanootissa matkalla samaan suuntaan?

Voisi onnistua.

Jossain vaiheessa tulee kuitenkin allekirjoittaneella raja vastaan. Jos siihen huoneeseen ei saa mennä, koska siellä puhutaan puhelimessa 24/7, on aika pakata patjansa ja siirtyä toiseen residenssiin (oletan, ettei siskoni lue tätä, muuten joutuisin kai perherauhan nimissä käyttämään sanaa "huone" tai jotakin muuta väritöntä speaking-for-dummies-henkistä ilmaisua, koska kuulostan kuulemma siltä että yritän päteä, kun puhun siten kuin tavallisesti puhun).

Noh, jos kuunteleminen on kielletty, niin en sitten kuuntele.

Tilanne on muutenkin suunnilleen seuraavan kuvan mukainen, eikä toinen osapuoli sitä edes huomaa, koska on liian keskittynyt kertomaan millä kaikilla tavoilla olen epäonnistunut ihmisenä. Niin ja puhumaan puhelimessa.

Sillä erotuksella, ettei kumpikaan ole goth eikä gay.

Pardon my French, mutta vittu mitä paskaa.


Mitäs muuta perhejouluun.

Isi antoi minun pitää vaihtorahat käytyäni kaupassa, noin kaksi euroa, ja ohjeistus kuului:
"Älä käytä niitä niihin ja niihin ja huonoihin miehiin."
Ensimmäiset niihin ja niihin taisivat tarkoittaa viinaa ja tupakkaa.
Sanoin, että eipä tuolla summalla hyviäkään miehiä saisi.
Ostin suklaata.

Lisäksi käytiin seuraava keskustelu jo mainitun isosiskon ja 8-vuotiaan pikkusiskon välillä:
I: "Miia, älä ole koko ajan noin kärttyinen." (Toim. huom. en ollut kärttyinen.)
P: "Ei Miia ole kärttyinen."
I: "Onpas."
P: "No sitten minäkin olen."
Kävin heittämässä yläfemman. Joku sentään ymmärtää minua tässäkin perheessä.

Kommenttiloota ottaa vastaan jouluavautumisia. Söitkö sinäkin enemmän kuin itsesi tai muun perheenjäsenen mielestä on hyväksi?

Kollektiivinen erakko

Olen havainnut, että erakoitumispiirteistäni huolimatta tarvitsisin ympärilleni ihmisiä. Sellaisia, jotka asuisivat samassa asunnossa ja joiden kanssa voisi jutella ja joihin voisi ärsyyntyä ja joiden kanssa voisi yhdessä siivota ja joille voisi huutaa ja joiden kanssa iltapalaa syöden voisi lykätä kouluesseiden kirjoittamista iltamyöhään. Ihmisjoukkoa josta voisi halutessaan erakoitua, mutta joka olisi kuitenkin tarvittaessa olemassa ihan konkreettisesti eikä vain puhelimen välityksellä.

Välillä on vähän ikävä yhdeksänhenkisessä perheessä elämistä. Minkähänlaiseen kommuuniin sitä pitäisi muuttaa, että saisi illuusion perheestä ylläpidettyä aikuisenakin, kun oma lapsuudenperhe on hajaantunut luultavimmin ympäri Suomea ja ehkä sen ulkopuolellekin.

Tajusin viime yönä, että ihan yhden käden sormilla laskettava määrä vuosia lienee siihen päivään, kun valmistun yliopistosta, ja viimeistään silloin muuttanen satunnaisten kämppäkavereiden luota ihan omaan kämppään, jonka ovessa lukee pelkkä oma sukunimi. Tai kyllähän minä tämän olen tajunnut jo aikaa sitten, ja olen innolla odottanutkin, mutta tällä kertaa iski tajuntaan, kuinka kauhean lopullista se sitten onkaan. Että siellähän sitä sitten yksin istutaan, syödään aamupalaleivät ylhäisessä yksinäisyydessä ja öisin kuunnellaan kaikuvaa hiljaisuutta. Ehkä jopa puoli vuosisataa. Sitten, jos niin vanhaksi elän, oletettavasti pikkuhiljaa muutan vanhainkotiin, jossa lienee seuraa, joskin seniiliä sellaista, mutta enpä taida siinä vaiheessa itsekään kovin terävä enää olla.

Onko hauskaa, onko.

Siinähän se uneton yö sitten menikin kivasti. Tyhjää tulevaisuutta ihmetellessä.

"Ei hillitä voi kieltään"

Olen tässä pohtinut erästä asiaa.
Se liittyy ns. joulubiisiin nimeltä Joulupukki suukon sai.
Ainahan minä olen ajatellut, että typerä biisi, ja typerä lapsi (voi mikä nauru syntyiskään jos isi sais tietää tään?? nauru my ass), mutta äskettäin havaitsin tärkeän seikan, joka liian usein jää huomiotta.

Yleisestihän tulkitaan, että se kappaleen isi nyt vain ei ole ehtinyt vaihtaa pukin asua pois päältä.


Mutta.

Joulupukki suukon sai on amerikkalainen biisi.
Amerikassa joulupukki ei vieraile iltaisin lasten luona ja kysele niiltä tyhmiä.
Amerikassa joulupukki käy öisin, kun lapset nukkuvat.
Ja mikäli en ole aivan väärässä, joulupukkia ei ole olemassa, vaan lasten vanhemmat jättävät lahjat sukkiin takanreunalle, tai kuusen alle, tai mihin nyt sitten jättävätkään.


Tästä päästäänkin suureen kysymykseen:
miksi isillä oli joulupukkiasu päällä?
Lapsia varten se ei voi olla, koska amerikkalaiset lapset eivät kohtaa joulupukkia. Koska joulupukki "vierailee" öisin. D'oh.

Rautalangasta väännettynä: tämä mukamas jouluinen kappale ei kerrokaan hupsusta tilanteesta, jossa vanhemmat sattuvat pussaamaan keittiössä jouluilonsa keskellä. Tai no, siitäkin, mutta ensisijaisesti tämän laulun sanoman ytimessä on äidin mieltymys joulupukkiasuisiin miehiin.


En tiedä teistä, mutta minun mielestäni ajatus on aika inha. En vapaaehtoisesti suutelisi kyllä valkoista tekopartaa.


... Okei, myöntää täytyy, että minulle on jäänyt vähän hämäräksi, miten tällä lapsella sitten oli "nalle uus", mutta... amerikkalaiset. En hämmästyisi vaikka se nalle olisi ollut joku esijoululahja. Kunhan minun ei tarvitse luopua teorian luomisen aiheuttamasta onnistumisen tunteesta.

HOX!

Joulukuu on täällä!

Kuvaa klikkaamalla pääsee joulukalenteriin joka on täynnä kauniita poikia!


Mielestäni tämä on aikamoista edistystä viime vuoden kansanedustajakalenteriin verrattuna. Saatan toistaa itseäni, kun sanon noin, mutta olen pelottavan ylpeä näkemästäni vaivasta ja sen tuloksista. Ja olihan tuo googlettelu ihan hauskaakin, tunnustan.

Että hyvää joulunodotusta sinne kotikatsomoihin.

One (in a million)

"Urheilu ei kiinnosta mua yhtään ja se on keskeinen rakennuspalikka minäkuvassani." - Pöysti

Ei kiinnosta ottelut. Ei kiinnosta että meidän laitoksen remontoidut tilat on liikunnan laitoksen vieressä (en minä sieltä ketään edes tunne enkä tule tutustumaan).
Pöystin sanailu kyllä vähän kiinnostaa. Ja derbytreenit. Ja se, että varpaat ylettivät pienen hetken ajan ovenkarmille, parin metrin korkeuteen. Lonkkavikahan siitä tosin tulee kun yrittää. Kipua ja särkyä on pienen ihmisen elämä.



Odotan huomista koska pääsen availemaan joulukalentereita.
Itsekin olen päästänyt luovuuteni jälleen valloilleen! Kuinka moni muistaa viimevuotisen joulenterin josta paljastui kansanedustajia? Hyvät hyssykät, toivottavasti ei kukaan.
However, tänä vuonna joulukalenterista paljastuu jotain aivan muuta. Kuka tykkää, kuka ei - ja Julialtahan tämän nettikalenterin vilkaisukin on luonnollisesti kielletty.

Olen myös astunut ulos mukavuusalueeltani epävarmojen systeemien maailmaan ja tehnyt ensimmäiset PayPal-ostokseni. Se oli näennäisen helppoa, mutta en anna hämätä itseäni moisella. Jossakin vaiheessa menee vielä vikaan.



Minulla on hieno pyyhe, jossa lukee Don't Panic. En muista, puhuinko siitä jo, mutta se ansaitsisi maininnan vaikka jokaisessa tekstissä, joten en jaksa tarkistaa.

Eilen oli vapaapäivä, ostin Kariniemen broileripyöryköitä, ne olivat yllättävän halpoja. Kun olen lopettanut kirjoittamisen, paistan ja syön viimeiset.

Illalla on laitoksen pikkujoulut. Kai sinne olisi raahauduttava.

Viime viikko oli täynnä deadlineja ja tenttejä. Toivottavasti suoriuduin edes melkein kaikista suhteellisen kunniallisesti.

Välillä tunnen olevani t-rex.

Kohta on aika ostaa ja päällystää uusi kalenteri. Fingerpori vai solidaarisuus?

Suunnitelmat loppuviikolle: kirjoita joulupukille.

Otsikon biisi alkoi soida päässä viime viikon tiistaina mutta on jo lähes vaimentunut.