Just sayin'...
Ovatko geenit syntiä?
Jos lähdetään pohtimaan kristinuskon kannalta teologisesti, niin ihmisyys eli ihmisgeenit tuovat mukanaan perisynnin. Yksittäisillä ominaisuuksilla tai teoilla ei ole pelastuksellista merkitystä. Ei näin ollen myöskään esimerkiksi ihonvärillä, luonteenpiirteillä, seksuaalisella suuntautumisella tai älykkyysosamäärällä. Eikä edes puoluekannalla. Mutta olette te silti idiootteja, Perussuomalaiset.
Media antaa kristinuskosta ja etenkin luterilaisesta kirkosta jatkuvasti ja tahallisesti kärjistetyn kuvan, koska skandaaliotsikot myyvät. Kirkon piirissä toimii useita marginaalisia lahkoja, joiden näkemykset eroavat kristinuskon perusperiaatteista niin radikaalisti, että on vaikea ymmärtää, kuinka ne kirkon sisällä saavat ollakaan, mutta pääsääntöisesti luterilainen kirkkomme ei ole mitenkään läpimätä. Meillä on naispappeja ja fiksunoloinen arkkipiispa. Ja Jeesus.
"Se teistä, joka ei ole syntiä tehnyt, heittäköön ensimmäisen kiven."
Tämä niille, joiden mielestä homoseksuaalisuus on synti. Itse olen lukenut Raamatun kannesta kanteen ja tulkinnut sisällön jokseenkin niin, että ihmiset ovat syntisiä joka tapauksessa ihan vain siksi että ovat ihmisiä ja näin ollen olennaista on uskoa, että Jeesuksen armo pelastaa - omilla teoilla pelastusta ei saavuteta, vaikka Luther-säätiö sitä kuinka yrittäisi.
Itsestäänselvästi tämä tarkoittaa, että ihmisellä on mahdollisuus pelastukseen, olipa hän millainen vain. (Ja myös kirkkokuntaan katsomatta, muuten. Satun olemaan luterilainen, koska lapsena minut on luterilaiseksi kastettu enkä ole nähnyt syytä vaihtaa kirkkokuntaa, mutta ilman muuta uskon että muihinkin kristillisiin kirkkokuntiin kuuluvat voivat pelastua, kunhan säilyttävät itse yhteyden Jumalaan rukouksen ja synnintunnustuksen ja sensellaisen kautta. En käsitä joidenkin lahkojen tarvetta väittää, että vain he itse ovat riittävän oikeaoppisia päästäkseen taivaaseen.)
Seksuaalisuuden nostaminen pintaan medioissa ja oppiriitelyssä nykyisentasoisen aktiivisesti kuvastaa sikäli ihmiskuntaa, että kaikki aihepiiriin liittyvä keskimäärin hyvin monia kiinnostaa - en kuitenkaan näe yhtään syytä, miksi yksittäistä ihmistä pitäisi kovinkaan paljon kiinnostaa toisen yksittäisen ihmisen yksityiselämä, tai ainakaan miksi hänen pitäisi siihen saada puuttua. Ei seksuaalisuus ole myöskään kristinuskossa mitenkään erityisen olennainen osa uskonelämää suuntaan tai toiseen. Vai onko minulta vain mennyt jotakin kriittistä ohi, jumisten jatkot, anyone?
Lisäksi on hieman omituista vaikkapa rukoilla, että Jumala ottaisi homoseksuaalisuuden (tai heteroseksuaalisuuden tai minkä tahansa muun ominaisuuden) pois vain siksi että jokin taho sitä sattuu vaatimaan. Eikö oikeampi tapa olisi rukoilla ilmoittaen Jumalalle, että on joutunut hämmentävään elämäntilanteeseen ja pyytää Jumalaa ratkaisemaan tilanne johonkin suuntaan niin että ahdistus ja epävarmuus poistuisi - "mutta ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä", niin kuin Jeesuskin ennen kuolemaansa Matteuksen evankeliumin mukaan rukoili (tämähän olisi hyvä olla lähtökohtana vähän joka rukouksessa, koska lopulta Jumala tietää kyllä paremmin kuin vaikkapa Luther-säätiö tai mikä tahansa muu ihmislähtöinen taho, millaiseksi on kunkin lapsensa luonut ja minkälaista elämänpolkua tallaamaan). Jos Jumala on luonut sinusta vasenkätisen tai homon tai paksunilkkaisen tai ekstrovertin tai mitä ikinä niin Jumalan tahtoonhan tässä pitäisi alistua, ei se ole yhteiskunta joka ketään ohjaa mihinkään tällaiseen.
Yhteiskunnallisen päätöksenteon tasolla ei voida kuitenkaan tietenkään asioita perustella uskonnoilla, koska fakta on, että yhteiskunnassamme on useiden uskontokuntien edustajia ja lisäksi suuri määrä uskontokuntiin kuulumattomia. Demokraattinen järjestelmä perustuu kompromisseihin ja siihen, että kenenkään ihmisarvoa ei loukata.
Viimeksi tänään autoin ystävääni täyttämään opintotukihakemusta ja päivittelin, että leski/eronnut oli yksi siviilisäätyruutu (onhan näillä suurikin ero!!) kun taas avioliitto ja rekisteröity parisuhde ovat omina ruutuinaan (näillä ei pitäisi/saisi olla lakien suomiin oikeuksiin perustuvaa eroa valtiollisella tasolla, kirkot päättäkööt keskenään).
Saako vaan ottaa koko maailmaa hartioista kiinni ja ravistella, että tajutkaa jo, idiootit. Antaa havainnollistava esimerkki: "Kerropas sinä, Pentti, miltä tuntuu kun ajattelet vaimoasi Marjaa. Nii-in, mukavalta tuntuu, rakkaus lämmittää ja vähän jännästi läikehtii myös halu olla lähellä. Kas Pentti, tässä on Senja ja hän tuntee täsmälleen samoin vaimoaan Pirjoa kohtaan kuin sinä omaa vaimoasi. Millä perusteella kieltäisit heiltä onnellisuuden ja rakkauden? Tekisikö sinusta eheän, jos jokin ääriliike pakottaisi sinut parisuhteeseen tämän Tanelin kanssa? Niin ei. Nii-in."
Kyllä pitäisi poliitikon pystyä postformaaliin ajatteluun.
Kun minäkin siihen pystyn, hyvänen aika.
Lyhyt tiivistelmä: seurakunnan tehtävä on olla avoin ja armollinen koska niinhän Jeesuskin oli, median välittämää kuvaa lahkoista ei pidä yleistää koko kirkkoa koskeviksi ajatusmalleiksi, politiikka ja uskonto on pidettävä erillään, ihmisten pitäisi ajatella enemmän (relativistisuus, kriittisyys, reflektiivisyys, ongelmakeskeisyys!) ja tietyillä yhteiskuntamme osa-alueilla vallitsee yhä epätasa-arvoisuutta jopa ihmisoikeuksia loukkaavissa määrin.
On se hienoa, kun on jotakin itsensä ulkopuolista, mistä valittamalla voi purkaa myös itseinhoa, joka syntyy idiotismista matikankokeen viimeisellä minuutilla. Shame on me.
Mistä tulikin mieleeni - ketähän sitä äänestäisi ensi kuussa?
NAULAN KANTAAN. Ei voi muuta sanoa.
VastaaPoista:)
VastaaPoistaVoi miten toivonkaan, että Räsänen lukisi tämän. Ja SLEY (@##&&#@%!!!!) ja H. Ruotsalainen ja kaikki muut neropatit. Miksei kaikki suuret kirkon ihmiset/poliitikot osaa ajatella yhtään, vaikka ovat olevinaan aikuisia ja fiksuja?
VastaaPoistaSusta pitäisi tulla pappi eikä minusta. En olisi osannut ikinä kirjoittaa asiasta noin hyvin.
Niin ja ihan totta. Minä uskon JUMALAAN, ISÄÄN KAIKKIVALTIAASEEN, en Luther-säätiöön, SLEY:hyn, Kristillisdemokraatteihin enkä Timo Soiniin.
Kyllä on paljon parempaakin ja tiiviimpää tekstiä aiheesta heille luettavaksi, mutta eivätpä taitaisi suostua lukemaan mitään. Sanovat vaan että "saahan sen noinkin käännettyä mutta kyllä ei ole oikein tulkita senkin helvettiin joutuva idiootti".
VastaaPoistaSinusta tulee maanmainio pappi!!