Yli kentän likaisen
raaka valo lyhtyjen.
Värisevää ikkunaa
sade kiduttaa.
Niinkuin prinssi kietoi hän
satuun pääni särkevän.
Miksi petyin? Tiesinhän
lait elämän.
Märkää, märkää sumua
maassa, puissa, katoilla.
- Saima Harmaja, 1929
Ajattelin aina, että ihmisen täytyy vajota todella alas synkkyyteen siteeratakseen Harmajaa. Well, here we are.
Päädyin takaisin torniin, kapeaan lasarettipetiini. Hieman enemmän essitalopraamia, hieman enemmän ketiapiinia. Iltaisin huumaan itseni jotta totuus unohtuisi, mutta taika haihtuu aamuun mennessä.
Koen hassuja tuntemuksia - kävelen luentosaliin, mutta ne eivät näe minua. Ne eivät kuule katkonaista hengitystäni tai aisti epämiellyttävää lämpöä, joka nousee varpaista päälakeen kun katselen onnen lipuvan pois, ulottumattomiin. Olen olemassa puhelinluettelossa ja huolena.
Vihaan sinua ohikiitävän sekunnin, kunnes muistan ketä tässä pitikään syyttää.
Haluatko avata tätä aihetta vähän enemmän?
VastaaPoistaVoinhan minä, jos vain kerrot mitä haluat tietää.
VastaaPoistaEsimerkiksi, oothan sä kunnossa?
VastaaPoistaOlen ja en ole. Kunnossa oleminen on kovin suhteellista. Saan pestyä pyykkini, syötyä jotakin ja näytettyä ihmiseltä, mutta tuttujenkin ihmisten keskuuteen meneminen voi vaatia lääkkeen jotta henki kulkisi ja vapina loppuisi. Juttelen ja nauran, mutta vähemmän kuin ennen. Eikä ahdistus aina tunnu päästävän irti.
VastaaPoistaToivoa kuitenkin on paremmasta.