Piina ja Paniikki

Tänään tein listan pelottavista asioista.

Ei se oikein auttanut tulemaan toimeen niiden kanssa.

Huomenna pitäisi matkustaa bussilla vaihdollisella yhteydellä lentokentälle, päästä koneeseen ja sitten toisella lentokentällä hankkia lippu bussiin, eikä ole taattua, että kumpikaan mahdollisista maksuvälineistäni kelpaa. Ja viikon päästä pitäisi seikkailla takaisin. En vaivaudu edes väittämään ettenkö olisi täysin paniikissa. Tämä päivä ja eilinen ovat olleet 75-prosenttisesti pelkkää paskaa ihan suoraan sen takia, että tiistaina pitää löytää liikennevälineisiin, joista myöhästyminen on yksi voimakkaimpia pelkojani. Kiittäkää onneanne ettette ole lähdössä mukaani.

Jottei matkustaminen olisi ainoa minua vararikkoon suistava asia, kävin tänään hankkimassa myös derby-vakuutuksen.

Sitten heitin läskiksi ja lusikan nurkkaan ja menin ruokakauppaan ja poimin mukaani suolakeksejä, remouladea, kolmioleivän, nugetteja, suklaapatukan. Suklaapatukka on huomista matkaa varten ja sen saan syödä siinä vaiheessa kun paniikki kasvaa niin suureksi että tekee mieli käpertyä ojan pohjalle ja olla olematta olemassa.

Nyt pitäisi pakata. Olen yrittänyt hakea inspiraatiota yhdeltä lempibloggaajistani. Matkaan lähtee pelkkä Fjällräven täynnä risaisia sukkia, jotka ajattelin heittää roskikseen jossain päin Uppsalaa.

Koko päivän olen kuunnellut biisiä, jota ystäväni poikaystävä on päätynyt soittamaan jossakin vaiheessa joka kerta, kun olen hänet nähnyt. Paitsi sillä kerralla kun kävelin ohi puistossa enkä tunnistanut ennen kuin jälkeenpäin. Siis tätä biisiä jonka tähän alle upotan. Genre ei ole suosikkejani, mutta joku tässä biisiyksilössä uppoaa.


Parin viikon päästä aion yrittää aloittaa opiskelun taas ahkerampana ja järjestelmällisempänä ja aikuisempana kuin viime vuonna. Ja köyhempänä. Ja kiireisempänä.

Haaveilen että vielä jonakin päivänä minulla on keittiönpöytä ja sohva. Ei tässä kämpässä, mutta seuraavassa tai sitä seuraavassa.

kotona?

Minulla on uusi koti.
Tai no, ei se vielä ole koti. Se ei tunnu siltä vielä. Se näyttää minulta ja on ihana asunto, mutta siitä puuttuu vielä se tietty lämpö. (Myös ihan kirjaimellisesti, lämmitys ei näköjään ole vielä päällä...)

Eilen siellä oli talo täynnä ystäviä ja kovin mukavaa.
Tänään olin siellä kovin yksinäinen. Halusin oikeaan kotiin, Laukaaseen.

Tarvitsen sinne ystäviä, tarvitsen suuren kannun teetä, tyynyjä ja Scrabblen. Halpaa suklaata, leipomuksia ja puhetta, kynttilöitä ja lisää sekopäisiä kimppatekstejä Olivetti Letteralla.
Ja lämmityksen.

Tulkaa kylään. Pliis.

Kana vai muna?

Tämä teksti ei käsittele ruokaa eikä filosofisin metaforin elämää. Tämä teksti käsittelee ns. ikuisuuskysymystä

Kumpi tuli ensin, kana vai muna?

Olen jo vuosia uskonut tietäväni vastauksen.
Kana tietenkin, totta kai kana.

Kuvitelkaa skenaario: kana ilmestyy. Se alkaa munia, ja sykli on käynnissä.
Kuvitelkaa toinen skenaario: muna ilmestyy. Mitään ei tapahdu, koska ei ole ketään hautomassa tätä munaa. Tarvittaisiin siis kana apuun.

MOT.


Mutta tänään aloin ajatella asiaa uudelleen. Mitä jos tätä dilemmaa pitäisikin lähestyä ei niinkään lapsellisen yksinkertaisena ajatusleikkinä vaan aikuisen biologista tietämystä omaavan henkilön näkökulmasta? Myönnän, ettei minulla merkittävää biologista tietämystä ole, mutta sen verran kuitenkin, että voi olettaa ymmärtäväni esimerkiksi evoluution perusperiaatteet.

Evoluutioidean mukaisesti kana kehittyisi siis jostakin toisesta lajista. Toisin sanoen jossakin olisi teoreettisesti määriteltävissä se sukupolvi, jossa muutos esikanasta kanaksi olisi tapahtunut. Tällöin jälkimmäinen sukupolvi on täysin kana, ja sitä edeltävä on ei-kana eli esikana. Kysymys kanasta ja munasta lankeaisi siis kysymykseksi siitä, kummalle puolelle esikanan munimaa munaa raja voidaan vetää.

Tämä onkin jännittävää. Kuoriutumiseen asti voidaan nimittäin olettaa, että muna on esikananmuna, josta kuoriutuu esikana. Mutta tämä on vain oletus ja siksi harhaluulo, sillä kun muna kuoriutuu, sieltä ilmestyy kana. Tämä kana on ollut jo munan sisällä, vaikka se tiedetäänkin vasta munan kuoriuduttua. Teknisesti ottaen kuitenkin voidaan sanoa, että tuo muna on ollut kananmuna, sillä sen sisällä on ollut kehittymässä kana. Vaikka hieman veteen piirretty viivahan tämä on, niin lopulta joudun myöntämään, että tämän päättelyketjun tuloksena voidaan lähteä siitä, että vastaus kysymykseen 'kumpi tuli ensin' voikin olla myös muna.

Eipä tämä minun arkielämääni muuta juurikaan. Mutta tunnen itseni sen verran hyvin, että tiedän, että aina jos tämä kysymys mainitaan, alan refleksinomaisesti selittää omaa näkemystäni. Ja nyt kun näkemykseni on näin pitkällistä selitystä vaativa, tulen vaikuttamaan vielä rasittavammalta kuin keskimäärin. Noh, ystäväni kyllä jo tietävät, että minulle on luonteenomaista etsiä vastauksia ja selityksiä, joko tietopohjaisia tai improvisoituja, usein kuitenkin edes puolittain loogisia. Humoristis-looginen lienee monessa tapauksessa oikea termi. Tai komitraaginen.


Jottei tämä jäisi monologiksi: kertokaa oma kantanne kana/muna-kysymykseen!

Mat-kal-la

Yksi hyvä vaihtoehtoinen tapa viettää sunnuntai-ilta on mennä elokuviin.

Yksin elokuviin.

Parasta on kun salissa on vain pari muuta ihmistä - tänäänkin kolme - ja itse on varannut paikan ylimmältä riviltä. Kun valot hämärtyvät, voi olla varma ettei kukaan enää hiivi saliin, ja silloin voi siirtyä sivulle niin että edessä olevalle penkille nostetut jalat eivät häiritse muita. Kuinka anarkistista onkaan istua eri penkillä kuin mikä lippuun on merkitty. Tämä on toinen kapinallinen intohimoni, toinen on se että laitan astianpesuainetta pesuveteen ennen kuin olen laskenut veden kokonaan, koska tykkään vaahdosta. Muuten olen aika kunnollinen.

Irtokarkkipussi saattaa maksaa melkein kympin, jos on ahne niin kuin minä, mutta tärkeintä on ettei tarvitse pelätä eväiden loppumista. Riittää vielä seuraavaankin leffaan, jos menee lähipäivinä. Itse olen hieman harkinnut keskiviikkoa.

Villapaita ja villasukat.

Valitsin tällä kertaa vieläpä sellaisen elokuvan, jonka pääpaino oli tunnelmassa, henkilöissä ja ylipäätään kaikessa muussa paitsi juonessa. Toisin sanoen: Matkalla.

 
Luin pari viikkoa sitten kirjan, johon tämä perustuu. Tai no, sen alkuperäiskäärökäsikirjoitusversion, kun satuin ostamaan sellaisen pokkarin, kun se oli halvin. Merkittävä ero ja ongelma oli se, että henkilöiden nimet on sittemmin vaihdettu. Varmastikin siis jotkut sivuhenkilöt jäivät minulta tunnistamatta tämän takia.

Lämminvärinen kuva, saksofoni ulisee kohtauksessa jos toisessakin, ja pääosanäyttelijä on niin hyvännäköinen että itkettää. Puhumattakaan Carlon sympaattisuudesta. Ajatukset saavat harhailla melkein kaksi ja puoli tuntia, ei ole monimutkaista juonta tai henkilökavalkadia jossa täytyisi pysyä perillä (verraten vaikka edelliseen leffassakäyntikokemukseeni, joka oli se uusi Batman). Ylipäätään aika lailla kaikki oli kohdallaan. Rakastin sitä, että kirjan henkeäsalpaava loppu oli poimittu sellaisenaan.

Joku sanoi, että elokuva on liian pitkä. Ei minusta. Ehkä, jos haluaa elokuvan, jolla on selkeä juonellinen alku-keskikohta-käännekohta-loppu-tyyppinen rakenne. Tai jos haluaa elokuvan, jonka jaksaa katsoa aina uudelleen ja uudelleen. Tämän voisin katsoa uudelleen jonkinlaisena taustana, mutta en ehkä heti ainakaan jaksaisi keskittyä olemaan hiljaa ja tuijottamaan liikkuvaa kuvaa ihan sen itsensä takia. Huomattava kuitenkin on, että olen sen verran elokuvavammainen, että harvaa leffaa jaksan usein katsoa. MUTTA näkisitte mut Love Actuallyn seurassa...

Siispä: ottakaa paljon eväitä ja menkää katsomaan Matkalla sellaiseen näytökseen, jossa ei ole liikaa porukkaa vaan tilaa vähän levittäytyä. Sitten vain olkaa vapaita vähän aikaa. 

Ja sanokaa mitä sanotte siitä ilmeettömyydestä, mutta minusta Stewart on aika ihana Marylou.

GRAU

Halusin vain jakaa kanssanne kuvia kuumasta, kuumasta miehestä. Tiedän että viimeinen kuva ylittää sivurajan, mutta se näytti pienennettynä jotenkin antiklimaattiselta ja surulliselta, joten päätin heittää elämän risaiseksi ja julkaista miten sattuu.

Tänään kävin töissä leikkimässä noitana merirosvon kanssa, ostin popcorn-jäätelöä, kävelin kotiin. Menin kaverin luokse syömään mokkapaloja ja katsomaan Youtube-videoita ja silittämään oudon pienipäistä kissaa jonka nimi on Spock.

Nyt vaan fiilistelen sitä tunnetta kun jääkaapissa on kananmunia ja remouladea ja voin huomenna tehdä niiden avulla upean voileivän.

Netti tökkii nykyään paljon. Olen ajatellut mennä elokuviin. Sain elokuvalippuja kun osallistuin koekaniinina tutkimukseen, jossa piti kuunnella puolitoista tuntia urdunkielisiä lauseita ja painaa nappia ohjeiden mukaan. EEG-myssy päässä, kuinkas muutenkaan.


PS. Haluatteko kuulla matkasta Muumimaailmaan?

PMS. Yksi kuva vielä:

Olivetti Lettera 82

..on uusín ystäväni.

Se on matkakokoinen, harmaa kirjoituskone, joka kirjoittaa punaisella tai mustalla oman valinnan mukaan. Siinä ei ole huutomerkkiä, eikä iso A-kirjain tahdo aina erottua.
Siitä tulee minulle joko vieraskirja tai tapa purkaa päätäni - en oikein osaa kirjoittaa käsin.

Okei, osaan tarvittaessa, kyllä 12 vuotta peruskoulussa sentään kirjoitustaidon takaavat, mutta en vain tykkää. Käsin kirjoittaminen on vaivalloista ja vihko aina väärän kokoinen, puhumattakaan mustekynästä joka tahraa käden.

Olivetti kotelossa (kuva täältä)

Olivetti alasti (kuva täältä)

Elämä on niin kovin mukavaa aina välillä, kuten esimerkiksi juuri nyt. Kahvi on tummapaahtoista ja hyvää, viisi kiloa vadelmaa odottaa pakastusta ja talvisia aamupalahetkiä (ihan itse poimin!) ja minulla on ihana, ihana tuleva koti jonka ovi on aina auki ihanille ystäville. 

Ja palkka tuli tilille.

Ah onnea.

kuulumisija

Sommaren är kort, huomaan ma.

Ainakin se tuntui siltä, koska oikeasti lämpimiä päiviä oli ehkä neljä ja sateisia 'kuoritakki keskellä heinäkuuta'-päiviä ehkä neljäkymmentä. Eipä sillä, että sillä olisi varsinaisesti mitään merkitystä, koska sen ajan mitä en ollut töissä, tein jotain muuta, mutten muista että mitä.

Tänä kesänä en ole malttanut oikeastaan elää tässä hetkessä, koska ajatukset ovat hyvin vahvasti jo syksyssä ja kaikessa, mitä syys ja La Vie Nouvelle tuo mukanaan. Listaan tärkeimmät.

- Kortepohja
- puheviestintä
- uudet ihanat kämppikset ja muut uudet tuttavuudet
- Nordic Feis
- yliopistoliikunta (tämän pitäisi olla listan yläpäässä, koska se on awesomeness ja ah-niin-halpaa!!)

Haittapuolia La Vie Nouvellessa on jatkuva köyhyys joka kolkuttelee ovella uhkaavasti. Sisäinen seniorini onkin pakottanut mut jo useampaan otteeseen marjaan ja kasvimaalle. Mulla on jonkinasteinen pakastusfetissi.. Sieniä aion poimia niiden kunnolla kypsyttyä tapani mukaan taas niin maan perkeleesti.

Koska mulla ei oikeastaan ole mitään asiaa, loppukevennän tätä paskanlätinää lempisarjakuvallani fok_itillä.

Pizza-aiheinen tiedotus

Olin matkalla kotiin. Aivan naapurissa, aukiolla, mainostaja tarjoili ilmaista Dr. Oetkerin pizzaa. Totta kai tämä inha rallihuuma on esimerkillinen aika tehdä tämänkaltaista PR-työtä, ja muistipa poika (Bieber-tukkainen, ulkonäön perusteella palkattu mitä todennäköisimmin) mainitakin että jos pizza maistuu niin kannattaa tykätä facebookissa. Mutta voi jehna miten iloiseksi tulin. (No hei, ilmaista ruokaa, ainahan se minua ilahduttaa.)

Voin kertoa että pizza maistui! Tyyppi työnsi minulle peräti kaksi slaissia, kun kuulemma jäähtyivät niin nopeasti. Se oli kasvispizzaa ja siinä oli joku sama maku kuin sellaisissa kasvispiiraissa, joita minulla oli tapana syödä Ranskassa Brioche Doréessa. Ehkä joku juusto. Mutta facebookista en onnistunut löytämään järkevällä tavalla asiaan liittyvää sivustoa josta tykätä, joten päätin nyt mainostaa tällä tavalla blogissa. Koska se pizza oli siis tosi hyvää ainakin omiin makuhermoihini. Ensi kerralla taidan pakastealtaasta napata kasvispizzan, tähän asti on menty bolognesella ja salamilla, mutta vaihtelu aina virkistää. (Huom. en syö pakastepizzaa kovin usein, koska se on kallista.)

Olenkohan kovin korruptoitunut nyt kun tää on melkein maksettu mainos. Vastaus: en, koska oli vapaus olla mainostamatta jos en olisi tykännyt pizzasta (tarjoajakin sanoi näin!) ja sitä paitsi tämä blogi tavoittaa vain 30 lukijaa, joista todennäköisesti ei kovin suuria tuloja Dr. Oetkerille synny.

PS. Varasin matkan Ruotsiin ja minut luvattiin viedä siellä syömään kiinalaiseen buffet-paikkaan. Om nom nom nom nom