keskiviikko 22. elokuuta 2012

Kana vai muna?

Tämä teksti ei käsittele ruokaa eikä filosofisin metaforin elämää. Tämä teksti käsittelee ns. ikuisuuskysymystä

Kumpi tuli ensin, kana vai muna?

Olen jo vuosia uskonut tietäväni vastauksen.
Kana tietenkin, totta kai kana.

Kuvitelkaa skenaario: kana ilmestyy. Se alkaa munia, ja sykli on käynnissä.
Kuvitelkaa toinen skenaario: muna ilmestyy. Mitään ei tapahdu, koska ei ole ketään hautomassa tätä munaa. Tarvittaisiin siis kana apuun.

MOT.


Mutta tänään aloin ajatella asiaa uudelleen. Mitä jos tätä dilemmaa pitäisikin lähestyä ei niinkään lapsellisen yksinkertaisena ajatusleikkinä vaan aikuisen biologista tietämystä omaavan henkilön näkökulmasta? Myönnän, ettei minulla merkittävää biologista tietämystä ole, mutta sen verran kuitenkin, että voi olettaa ymmärtäväni esimerkiksi evoluution perusperiaatteet.

Evoluutioidean mukaisesti kana kehittyisi siis jostakin toisesta lajista. Toisin sanoen jossakin olisi teoreettisesti määriteltävissä se sukupolvi, jossa muutos esikanasta kanaksi olisi tapahtunut. Tällöin jälkimmäinen sukupolvi on täysin kana, ja sitä edeltävä on ei-kana eli esikana. Kysymys kanasta ja munasta lankeaisi siis kysymykseksi siitä, kummalle puolelle esikanan munimaa munaa raja voidaan vetää.

Tämä onkin jännittävää. Kuoriutumiseen asti voidaan nimittäin olettaa, että muna on esikananmuna, josta kuoriutuu esikana. Mutta tämä on vain oletus ja siksi harhaluulo, sillä kun muna kuoriutuu, sieltä ilmestyy kana. Tämä kana on ollut jo munan sisällä, vaikka se tiedetäänkin vasta munan kuoriuduttua. Teknisesti ottaen kuitenkin voidaan sanoa, että tuo muna on ollut kananmuna, sillä sen sisällä on ollut kehittymässä kana. Vaikka hieman veteen piirretty viivahan tämä on, niin lopulta joudun myöntämään, että tämän päättelyketjun tuloksena voidaan lähteä siitä, että vastaus kysymykseen 'kumpi tuli ensin' voikin olla myös muna.

Eipä tämä minun arkielämääni muuta juurikaan. Mutta tunnen itseni sen verran hyvin, että tiedän, että aina jos tämä kysymys mainitaan, alan refleksinomaisesti selittää omaa näkemystäni. Ja nyt kun näkemykseni on näin pitkällistä selitystä vaativa, tulen vaikuttamaan vielä rasittavammalta kuin keskimäärin. Noh, ystäväni kyllä jo tietävät, että minulle on luonteenomaista etsiä vastauksia ja selityksiä, joko tietopohjaisia tai improvisoituja, usein kuitenkin edes puolittain loogisia. Humoristis-looginen lienee monessa tapauksessa oikea termi. Tai komitraaginen.


Jottei tämä jäisi monologiksi: kertokaa oma kantanne kana/muna-kysymykseen!

2 kommenttia:

  1. Tämä oli kyllä hyvin mielenkiintoinen näkemys. Itse joskus pääsin varsin tylsään ja mielenkiinnottomaan johtopäätökseen, että muna olisi tullut ensin, koska evoluutioteorian mukaan linnut kehittyivät matelijoista ja matelijat munivat. Dilemmassahan ei määritellä, että munan pitäisi olla juuri kananmuna. Mutta toisaalta minä nyt olenkin varsin yksinkertainen olento ja haluan vetää mutkat suoriksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis periaatteessa käyttämäni termi esikana voisi viitata myös matelijaan, jos matelija olis se kanan suora edeltäjä (huomaa että ajattelen filosofisen teoreettisesti, en niinkään biologiselta kannalta), eli käytännössä saamasi lopputulos on täsmälleen sama kuin mun pitkällisesti selittämäni juttu!

      Poista

Kaikenlainen faniposti tänne.