Ukulele

Tajusin vihdoin, miksi viimeisimmät postaukseni ovat jättäneet niihin muka kirjoittamani rivinvaihdot tekemättä. Olin html-tilassa huomaamattani. Ei haittaa. Nyt homma on kunnossa. Tulin vain jakamaan tämän ukulelevideon.

Uusia asioita

Nukuin kahden tunnin päiväunet illalla ja nyt en saa unta, vaikka jo monta tuntia sitten piti. Joululoman aikana nuupahtanut kaktustyyppinen kasvini on alkanut kehittää jotakin mystistä kukkaa ja onkin sitten mitä ilmeisemmin erittäin hengissä ja hyvinvoiva. Punaiselta näyttää. Saapi nähdä, mitä sieltä ilmestyy. Nyt on taas se aika vuodesta, kun kaikki voivat heittää sen vitsin, että huhhuh kun pitää taas opetella kirjoittamaan uusi vuosiluku. Höpö höpö. Siihen tottuu nopeammin kuin kehtaisi myöntääkään, ja varmaan aika harva kirjoittaa kertaakaan vuosilukua väärin tammikuussa. Vaihtamisesta puheenollen, itse ajattelin vaihtaa nimeäni. En usko, että uuden opetteleminen tulee olemaan kovin vaikeaa, koska varmasti nimeä ajatellessa aina pulpahtaa mieleen että hitto sehän vaihtui. Mutta tuskinpa siihen uuden nimen suutuntumaan ihan heti tottuu. Johan tässä on parikymmentä vuotta eletty aiemman kanssa, elikkäs koko elämä. No, etunimet sentään säilyvät. Ja uuden sukunimen kylkiäisenä tulee aviopuoliso, niin eiköhän siitä selvitä. Nyt se on vielä avo- ja tuolla se nukkuu ja minäkin voisin mutta kun unta en saa. Olen lähetellyt ihan hulluja sähköposteja näin yön pimeinä tunteina. Tuntuu että ensi vuosi tulee puhaltamaan aika monta asiaa uusiksi. Vaikka onhan sitä myrskyä heräteltykin. Muutaman viimeisen vuoden aikana omat tulevaisuudensuunnitelmat ovat muotoutuneet ja muuttuneet sellaisella ryminällä, että pakko on luottaa siihen, että ensi vuonna rymisee vielä lisää.

Enpä oo paljoo kirjoitellu

... eikä siihen oikeastaan ole mitään syytä. Viime vuosi oli täynnä kursseja ja kandia ja kaikenlaisten kokonaisuuksien päätökseen saattamista, jotta tämä vuosi olisi kevyempi ja selkeä ja mahdollistaisi uusia juttuja. Kesänkin kadotin, kun tein töitä ja nyhväsin viimeisiä kurssisuorituksia eteenpäin. Tuossa elo-syyskuun vaihteessa sitten viimeinenkin tiukalla aikataululla kasaan kursittu perusopintokokonaisuus tuli paketoitua. Nyt minulla sitten olisi aikaa. Kandiksi valmistuin kesällä, vieläpä ihan aikataulussa ja muutamallakin ylimääräisellä nopalla. Maisterivaiheen opiskelijan identiteetti tuntuu kaukaiselta, koska olen vaihtamassa pääainetta ja teen uudestani vasta aineopintoja. Ensi vuonna haluaisin tehdä gradun, mutta se on ensi vuotta. Mitä minä nyt tekisin? Pitäisi kai lähteä metsästämään ammatillista identiteettiä ja tulevaisuuden suuntia. Pitäisi luoda itselleen kirjoitusprojekteja, vaikka editoida viimevuotinen nano. Bloggaamisen suhteen olen vähän pellolla ja ojassa. Minulla on kaipuu päästä kirjoittamaan sellaisista elämänvaiheista, jotka ovat vasta tulevaisuudessa. Ehkä tämä hiljaiselo on ollut tyyntä ihan vain siksi, että hurja blogimyrsky saisi alkaa sitten uuden innostuksen viemänä, kun sen aika kypsyy. Punnitse & Säästä tarjoaa tänään, huomenna ja ylihuomenna opiskelijakortilla miinus kymmenen prosenttia. Kävin hakemassa herkkuja ja nyt aion pahistella koko illan. ps. onpas sisällötön ja paska postaus, eikä edes kuvia. kuvitelkaa tähän vaikka joku putin-aiheinen meemi

"Vapu ei lopu"

Siitä vappua.

Ulkona on kylmä. En jaksaisi ihmisjoukkoja.

Kotipesässä

kuva

Juuri nyt on hyvä elää ja asua. Vaikka tulevaisuus näyttää siltä että parin vuoden päässä on jyrkänteen reuna ja sen jälkeen pelkkää tyhjyyttä tarjolla. Vaikka välillä kaikki pelottaa. Vaikka välillä olen niin epävarma että joudun pyytämään toisen ihmisen toteamaan, että olen tallentanut tiedoston tai pakannut avaimet laukkuun.

Piti käyttää tämä iltapäivä kandin kirjoittamiseen, mutta yksi seireeni houkutteli pullalla ja sittenhän menikin ihan plörinäksi.

Täydellisiä nachoja

Aion nyt jakaa sen viisauden joka minulle on aikojen saatossa kantapään kautta kehittynyt aiheesta nachot. Eli vähän niin kuin... reseptin.

Tarvitset:
- juustonmakuisia nachoja = tortillasipsejä (Xtran ovat erinomaisia, vaikkei uskoisi)
- juustoa (esim. Arkijuusto käy; valitse mikä vain helposti sulava juusto)
- salsaa
- juustodippiä
- crème fraichea
- (guacamolea, mikäli se mielestäsi kuuluu asiaan)

Kaada nachot uunivuokaan. Niin paljon kuin mahtuu.
Raasta juustoa nachokasan päälle. Saa olla sen verran, että nachot suunnilleen peittyvät, mutta ei nyt mitään mahdottomia määriä. Juustoa ei kannata sekoittaa nachojen väliin: vain pinnalla oleva juusto ehtii sulaa ennen nachojen palamista!
Laita vuoka noin 200-asteiseen uuniin. Keskelle tai vähän ylemmäs. Anna olla siellä kunnes juusto on sulanut. Ei niin kauaa, että lastujen reunat mustuvat.
Ota pois uunista ja aseta pöytään. Ruokailu on aloitettava heti, koska juusto jähmettyy nopeasti!

Salsa, juustodippi, crème fraiche ja guacamole pidetään pöydässä mieluiten niin, että jokainen voi lappaa purkeista kekoja omalle lautaselleen. Suoraan purkeista dipatessa voi olla vaikeaa saada samalle lastulle useammanlaista mönjää, lautasella olevista kasoista kaapaisu puolestaan on vaivatonta.

Älä missään nimessä kaada salsaa tai muita mönjiä nachojen päälle vuokaan. Moinen tekee lastuista nopeasti todella veteliä. Eli: dippi märkänä, nachot rapeina -> täydellinen kombo.

Näitä oli eilen, ja jämien ansiosta näitä on tänäänkin. Ah!

PPS. Älkää spoilatko myöhempiä kausia kommenteissa

Joulupukki toi minulle Valtaistuinpelin aivan toivelistan mukaisesti. Kirjan luettuani päädyin katsomaan myös Game of Thrones -TV-sarjan ensimmäisen kauden. Miksipä ei. Kovasti sitä on mainostettu seksillä. No eipä juurikaan ollut. Joo, Daeneryksen tissit, that's about it.

Joka tapauksessa intouduin pohtimaan GoT-henkisiä seksiasentoja ja -vinkkejä. Tuskinpa ajatus on kovin originaali. En muuten suosittele näitä kenellekään enkä ota vastuuta.

Lista:

1. Pää seipään nokassa
No suikkari. Mutta helpompi ehdottaa huumorin varjolla.

2. Kuninkaallinen hääyö
Ole kännissä ja huuda eksäsi nimeä.

3. Panttivanki
Hankkiudu raskaaksi. Salaa, tietenkin. Tyyli on vapaa.

4. "Lannister maksaa aina velkansa"
Mikä tahansa seksuaaliseen toimintoon liittyvä diili, jossa nautintoa (tai kipua - kuten haluatte) tuotetaan ensin toiselle ja sitten toiselle osapuolelle.

5. Kuninkaansataman porttola
Ihan sama miten, nautinto on kuitenkin teeskenneltyä. Ainakin toisen osapuolen.

+ Lisämaustetta arkeen ja juhlaan: valitse kumppaniksi oma sisko tai veli. Muukin sukulainen tarvittaessa käy.

PS. Itsearviointi: Ensimmäiset kaksi läppää suht hauskoja. Loput skeidaa. Postaan silti.

Nyt julkaisen kissavideon tässä blogissa

Entä jos kissavideoissa sittenkin on joku pointti?

Entä jos se pointti on samastuminen?

On pitkän viikonlopun kolmas päivä ja mua nukuttaa ihan loputtomasti. Glögiä on tullut nautittua ja hurja määrä suklaata, mutta mikään ei auta, hopsanssaa. Huomenna aamulla ruotsinkokeeseen. Saisi se joululoma jo tulla. Olen suunnitellut Taru Sormusten Herrasta -elokuvien kertaamista: Kuninkaan paluuta en ole nähnyt koskaan ja monien kohtaamieni ihmisten mielestä se on järkyttävä virhe.

Talvi.

Tähän gifiin tiivistyy tunnelmani Jyväskylän kaupungin katujen talvikunnossapidosta.

Ei mulla tässä muuta. Hirvittävän hyvää itsenäisyyspäivää kaikille. Ajattelin kuunnella repeatilla Finlandia-hymniä ja muistella talvisotaa. 

Rakkaudella Laura

Asioiden tekemisestä jne.

Mistä lähtien kaikki nousevat starat ovat olleen nuorempia kuin minä?

Määrälliset tutkimusmenetelmät eivät ole minun juttuni. En halua nähdä vaivaa ymmärtääkseni niitä taulukoita.

Elämäni sisällöstä puolestaan on huomioitavissa seuraavaa: laatu on hyvä, mutta määrä liiallinen. Viihtyisin paremmin asioiden parissa, jos ei aina tykyttäisi takaraivossa joku muu juttu, joka olisi tärkeämpi. Esimerkki: akademisk svenska. Istuisin mieluusti niillä tunneilla, mutta siellä aina tuntuu, että tuhlaan aikaani kun en ole tekemässä tiedonhakua kandia varten. Ja nyt tunnen olevani turha, kun kirjoitan blogiini, vaikka pitäisi olla kirjoittamassa nanoa. Että niin.

Painovoimaa

Tänä syksynä yliopistoruokalamme huikein tuotos on ollut jo monta kertaa annos nimeltä rukiiset silakat. Tänään ne olivat kuivaa shaibaa liian vähäisellä smäikän määrällä. Oli hurjasti ruotoja ja pehmenemättömiä hapankorpunpalasia. Pyh pah.

Kirjoitan tänäkin vuonna NaNoWriMo-romaania. Olen aikataulussa, mutta en vähääkään edellä.

Nyt pitäisi kirjoittaa lukupiiriraportti Decameronesta. Olen koko syksyn ollut tehokas ja ahkera, mutta tämä viikko on mennyt pelkäksi facebookissa ja blogeissa lagaamiseksi, ja häpeän määrä on suuri. Pää huutaa määoonihanpaskaihminen-lausetta uudestaan ja uudestaan.

No välillä vaan pitää kai olla ihan paska.

Jos tekee mieli pyörähdellä 3D-avaruudessa ja laittaa elämään perspektiiviä tyyliin 'onpa mukavaa hengittää happea', kannattaa mennä katsomaan Gravity.

Flunssa per vuodenaika: vuorossa syksy 2013

En selvinnyt ensimmäisestä kandidaattiseminaaritapaamisesta vammoitta. Reidessä on sellainen 3x15 cm mustelma. Kannatti sukeltaa pöydän alle etsimään, umh, hiuspinniä.

Lehden taittaminen Wordilla on hanurista, mutta muitakaan välineitä ei ole enkä osaisi käyttää.

Söin tänään kolme viineriä.

Nyt on perinteinen flunssa ja tekisi mieleni nukkumaan.

And now we're ashes on the ground

Elämän suurimmat ilot löytyvät metsästä maailman rakkaimman koiran seurasta,
pitkistä puheluista ystävälle,
piristävistä viesteistä kesken puuduttavimman luennon,
liian makeasta punaviinistä,
muovikassillisesta sieniä,
violetinkirjavasta sukanalusta,
vaaleanruskeista nahkasaappaista

ja joskus siitä, että istuu lumisateen keskellä autossa, parkkipaikalla ja itkee ihan vähän kun taustalla soi uusi lempikappale.

Jos olisin muusa

"Polyhymnia (muinaiskreikaksi Πολύμνια, Polýmnia, "monta laulua") oli kreikkalaisessa mytologiassa pyhän laulun ja kaunopuheisuuden muusa eli runotar. Hänet kuvataan vakavamielisenä, ajatuksiinsa vaipuneena ja mietiskelevänä naisena. Hän on usein pukeutunut pitkään viittaan ja nojaa pylvääseen. Joskus Polyhymnia tunnetaan myös geometrian, miimisen näytelmän, mietiskelyn ja maanviljelyn muusana." - Wikipedia

Hölmö nuolaisee ennen kuin tipahtaa

Yli kentän likaisen
raaka valo lyhtyjen.
Värisevää ikkunaa
sade kiduttaa.

Niinkuin prinssi kietoi hän
satuun pääni särkevän.
Miksi petyin? Tiesinhän
lait elämän.

Märkää, märkää sumua
maassa, puissa, katoilla.

- Saima Harmaja, 1929

Ajattelin aina, että ihmisen täytyy vajota todella alas synkkyyteen siteeratakseen Harmajaa. Well, here we are.

Päädyin takaisin torniin, kapeaan lasarettipetiini. Hieman enemmän essitalopraamia, hieman enemmän ketiapiinia. Iltaisin huumaan itseni jotta totuus unohtuisi, mutta taika haihtuu aamuun mennessä.

Koen hassuja tuntemuksia - kävelen luentosaliin, mutta ne eivät näe minua. Ne eivät kuule katkonaista hengitystäni tai aisti epämiellyttävää lämpöä, joka nousee varpaista päälakeen kun katselen onnen lipuvan pois, ulottumattomiin. Olen olemassa puhelinluettelossa ja huolena.

Vihaan sinua ohikiitävän sekunnin, kunnes muistan ketä tässä pitikään syyttää.

Opin olemaan antautumalla

Sairaalapäiväkirja vaihtui sairauspäiväkirjaan.

Pelonsekaisin tuntein kokosin tavarani kangaskasseihin ja hyvästelin huoneen kaksi ja osaston seitsemän. "Sä voit ihan koska tahansa tulla takaisin", ne sanoivat, mutta minä tiedän etten tule. Viisi päivää se oli maailman turvallisin paikka, mutta jos en nyt kokeile siipiäni niin ne surkastuvat.

Opiskelu muutaman rennon ja mukavan ystävän kanssa vaati rauhoittavan. Mitä ihmettä teen massaluentojen tai vuosikurssiryhmän opintojen kanssa?

Halaan tyynyä ja annan kyynelten valua jaksamatta pyyhkiä niitä.
Jokainen ajatus alkaa "silloin kun vielä.." ja jatkolle on muutama vaihtoehto.

Olin onnellinen?
Olin terve?
En maannut tässä yksin?
Minulla oli jonkinlainen hallinta omasta elämästäni?
Minulla oli haaveita?

Tai no - onhan minulla edelleen yksi.
Että tämä loppuisi. 

Tämä ei ole enää millään asteella uutta tai jännittävää tai erikoista. Tämä on loputon, pitkospuuton suo.

Sain käskyn tehdä vain mukavia asioita ja minimoida ahdistusta tuovat asiat. Niinpä menin lapsuudenkotiini, puin lämpimästi päälle ja menin sienimetsään. Hengitin pitkästä aikaa kovin vapaasti. Ilman Opamoxia.

Tykkään kulmakarvoistani

Tänään ohjelmassa sukkalankaostoksia ja illalla kuulemma televisiosta tulisi Pulp Fiction. Opiskelua siinä sivussa, ja keittoa ja leipää.

Sairaalapäiväkirja

Melkein pahinta on nähdä pelko ja huoli, joka piilotetaan vanhemmuuden vastuun alle

"oliko kahvi hyvää, tarvitsetko jotakin, tuli paljon kalaa, tehtiin omenamehua, soitellaan huomenna"

väliin ujutetaan ihan pieni kysymys siitä, miltä nyt tuntuu.

Ei tämä kodilta tunnu, mutta kotikaan ei tunnu hyvältä vaihtoehdolta.

Eniten pelottaa pelko.

Rakkaat ovat kauhean kannustavia.

Ei tarvitse huolehtia koulusta, kyllä kaikki järjestyy

ei tarvitse huolehtia rahasta, kyllä saat apua kunnes kaikki on paremmin

ei tarvitse huolehtia töistä, lähdet pois jos se tuo stressiä.

Mutta minä huolehdin kipeästä mielestä ja siitä, miten se korjataan.

Haluaisin päästä tilaan, jossa voisin tarttua jotakuta kipuilevaa kädestä ja todeta että sä selviät, minäkin selvisin. Että se on sairaus, mutta se ei hallitse sun loppuelämääsi. Parannut, jaksat taas ja voit katsoa taaksepäin ja todeta olleesi vahvempi kuin se.

Ettet jäisi siihen, vaan taistelisit vastaan kaikin asein,

että alussa ne aseet ovat turvaverkko ja hoito

mutta jalat kantavat vielä niin, että loppujen lopuksi sinä jaksat taistella itsekin.

- Ongelma tässä on se, että se tila on niin helvetin kaukana.

Vain luovuttaminen on ikuista

Kävelen oikein hitaasti ja vedän ilmaa keuhkoihin, pysähdyn katsomaan puita
minulla ei ole lenkkitossuja eikä suppilovahveropussia varalta taskussa,
en selaa sähköposteja
en ajattele, että kävely on ajanhukkaa.

Kiipeän takaisin ylös, istun ruokalaan ja syön hiljaa.
Tuntuu hyvältä olla hiljaa, kun ei oikein jaksa enää jutella.
Vastaan kuitenkin jos kysytään.

"Miltä susta tuntuu nyt"
"Mites täällä menee"
"Tulisitsä syömään"
"Ottaisitko sä nyt lääkkeet"
"Tervetuloa tänne meille"

Tuntuu, että katselen tätä kaikkea ulkopuolelta - pikakelauksella onni ja onnettomuus, aallonharja ja -pohja, toive ja toivottomuus näyttävät aika hassuilta.

Sitten kun taas jaksan, tiedän keitä kiittää, koska suurin palvelus mitä toiselle voi tehdä, on jaksaa pitää kädestä silloinkin kun tuntuu ettei enää voi jaksaa.

Just can't hide it

Tänään myöhäisellä luennolla oli jonkun opiskelijan lapsi, arviolta viisi- tai kuusivuotias. Istui hiljaa koko luennon ajan, mutta kun luennoitsija lopuksi kysyi kommentteja, tyyppi ilmoitti, että hänen syntymäpäivällään ja Ilmari Kiannon kuolinpäivällä on vain viisi päivää eroa. Helppo muistaa siis. Tähdennettäköön, että luento liittyi vahvasti Ilmari Kiantoon, ja hänen kuolinpäivänsä löytyi yhdestä diasta. Ihan luennon kohokohta tuo kommentti; niin pieni ihminen itselleen olennaisen äärellä. Ja olemassa söpö.

Ja kuinka innoissani olen siitä, että How I Met Your Motherin viimeinen kausi alkaa ensi viikolla: