Soitin joulupukille sekä saksofonia että pianoa ja lauloinkin vielä.
Kun se kysyi, onko talossa tuhmia lapsia, minä astuin huoneeseen ja kumarsin joka suuntaan ja vähän vilkuttelin kuin mikäkin kuninkaallinen. The Official Tuhma Lapsi. Paitsi etten ole tuhma. Pahaihmismiia kyllä useinkin, mutta tuhma en, en sellaisella 'katso seiskan kannesta tuhmat kuvat' -tavalla. Koko maailma on tyytyväisempi kun en ole sillä tavalla tuhma.
Aiheeseen liittyen, vähän kyllä eksyin joulutunnelmaisessa monologissani (jota oli kuuntelemassa tasan yksi henkilö, joka ehkä on sukua ja ehkä ei ja pyysi sensuroimaan henkilöllisyytensä tästä blogikirjoituksesta syystä tai toisesta) pohdin että jos pukeutuisin tyylikkäästi joulukuuseksi, kietoisin vaan niitä kulta- ja hopeaseppeleitä ympärille ja laittaisin jotkut joulupallot peittämään nännejä. Kuulijalta melkein loppui huumorintaju siinä vaiheessa kun kaavailin että vois tuohon alakerran kriittisten paikkojen peitoksi laittaa mistelinoksan hohoo. Mutta ei, kyllä loppujen lopuksi vain naurettiin. Ja voitte elää rauhassa, koska tätä erotiikan maailmanloppua ei tule koskaan tapahtumaan.
Niin mitä merkittävää mää sitten sain joululahjaksi?
Matkalaukun, että pääsen pois (hehee), ja parikin toivomaani kirjaa, ja TEKOVIIKSIÄ (ah<3) ja hyviltä ystäviltä kirjan nimeltä Yksityisiä iloja. Siinä kirjassa on proosarunoja aiheesta, joka varmaan käy selville tuosta otsikosta jo, tai mielikuvituksettomille klikkaamalla tuota kirjan nimeä josta tein linkin. Olen kovin inspiroitunut. Siis kirjoittamaan proosarunoja. Olen saanut aikaan jo KAKSI. Mielestäni ne ovat hyviä, ja ei, ette saa koskaan lukea niitä.
Minulle on esitetty toive kirjoittaa Lauran tyyliin retrospektiivi. Kaipaako kukaan tiivistelmää vuodestani? Enhän tiedä itsekään, mitä minulle kuuluu esim. nyt.
Täällä! Mä tahdon lukea sun vuodestasi.
VastaaPoistaTekoviikset olisivat ehkä pelastaneet mun joulun. Tai eroottiset proosarunot. Veikkaan että yhdessä ne olisivat toimineet.
Kuinka päättyi sun nanowrimoponnistuksesi, onkohan tekele luettavissa, *myhäilyä*.
Tilaa itsellesi eroottisia proosarunoja adlibriksestä. Ei näytä kalliilta.
PoistaNanowrimo päättyi niin, että tekstiä tuli vaadittu määrä mutta en ole vielä uskaltanut ottaa sitä editoitavaksi ja näin ollen ei ole vielä luettavissa!
Koetanpa tässä väli(liha)päivien aikana ehtiä kirjoittaa vuodestani kun kerran kiinnostusta on :)