"- hobitit nimittivät mathomiksi kaikkea sellaista millä ei ollut varsinaista käyttöä mutta mitä ei raaskinut heittää poiskaan. Heidän asumuksensa täyttyivät helposti mathomeista -"
(Taru Sormusten Herrasta, siitä alun selitysosasta)
Täällä on puoli huoneellista jokseenkin mathom-tason kamaa. Ne pitäisi raivata, jotta jäisi tilaa minun muuttaa tavarani varastoon tähän huoneeseen, kun kuukauden päästä pakkaan violetin matkalaukkuni. Jostain syystä kaikki omaisuuteni ei mahdu siihen laukkuun.
Mitä todennäköisimmin minua odottaa huone, josta yliopistolle pääsee kävelysiltaa pitkin. Minusta se kuulostaa aika hienolta. Kaikenlaiset sillat ja tunnelit viehättävät minua suuresti.
Toiseen asiaan.
Opin viime yönä, ettei ole hyväksi antaa periksi nukkumaanmenoasioissa. Minä luen itseni uneen jokseenkin aina. Ajattelin että kerrankin voisin olla ystävällinen ja suostua valojen sammuttamiseen, vaikka minua ei vähääkään nukuttanut. Kaksi ja puoli tuntia myöhemmin, vankina pimeässä huoneessa, äänettömästi ja oven vieressä nukkuvan koiran sisään lukitsemana tiesin, että valintani oli ehkä ystävällinen teko siskoa kohtaan, mutta itseni kannalta erinomaisen huono. Aamulla väsytti, ja nyt väsyttää. Seurauksena paha ja riidanhaluinen mieli.
En jaksaisi tehdä suunnitelmia, päätöksiä, valintoja ja laskelmia. En jaksa olla minä, ja se huolestuttaa minua suuresti, koska minusta olisi mukavaa olla minä jälleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kaikenlainen faniposti tänne.